Vanhenemisesta ja ystävyydestä

Istuimme viime perjantaina iltaa parhaiden ystävieni kanssa – niiden ystävien, jotka olen tuntenut pian 25 vuotta, siis ensimmäiseltä luokalta alkaen. Vietimme iltaa sivistyneesti syöden, paljussa lillutellen ja keskustellen, ja jo ennen puolta yötä starttasinkin autolla jo kotia kohti syystä, että seuraava aamu olisi taloutemme yhdeksänkuisen johtajan aloitteesta aikainen, ihan kuin minä tahansa muunakin päivänä.

No mistä sitä sitten tietää tulleensa vanhaksi? No siitä, että keskustelunaiheet ystävien kanssa liikkuvat sellaisissa aihepiireissä kuin puutarhahommat ja -ohjelmat, ruuanlaitto, lapset ja kaiken kukkuraksi sisäilmaongelmat! Siivoamiseen liittyvät vinkkivitoset on tullut jaettua moneen otteeseen jo aikaisemmin, joten niihin ei tällä kertaa syvennytty. Ja ei sillä, kyllähän sitä keskustella voi mistä tahansa, mutta todellinen vanhenemisen merkki on se, että me kaikki nautimme antaumuksella siitä, kun pääsemme näistä asioista puhumaan. Voi luoja.

Olen tässä viime aikoina kummastellut muutamia muitakin seikkoja, jotka saattaisivat kieliä siitä, etten olekaan enää sitä kaikkein nuorinta nuorisoa, lienenkö enää edes nuori aikuinenkaan. Hmm. No ensinnäkin, lehtihyllyn valikoima. Siinä missä aikaisemmin nappasin lukemistokseni mieluiten Cosmopolitanin tai Trendin, lueskelen nykyisin viinilasilliseni äärellä mieluiten joko suomalaisia sisustuslehtiä tai sitten MeNaisia tai Annaa. Hymyyn ja Seuraan on sentään vielä matkaa, mutta kenties edullista kestotilausta kannattaisi alkaa jo kärkkyä, ei niidenkään aika kovin kaukana voi olla.

Toisekseen, jokainen aamuni alkaa jäykistyneen selkäni mobilisoimisella – ja perkeleellisellä kipuähinällä. Sain eilisellä uimarantavisiitilläni päähäni alkaa harrastaa kuntouintia, KOSKA EHKÄ SE TEKISI HYVÄÄ SELÄLLE JA NIVELILLE. Mitä tapahtui bikinikunnon tavoittelulle ja liikunnan ulkonäkökeskeisyydelle? No ne ovat siellä pölykerroksen peittämässä nuoruudessani, nyt keskitytään siihen, että pääsisi ylipäätään liikkumaan.

Tästä päästäänkin niihin uimarantoihin. Olemme ihastuneet ikihyviksi parin minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan Lahdesjärven uimarantaan, koska siellä on paljon lapsiperheitä ja varjoisia paikkoja. Aiemmin olen kiertänyt lapsiperheiden valtaamat ranta-alueet kaukaa säästyäkseni rantavedessä riemuissaan läpsyttelevien lasten kiljumiselta. Nyt ihastelen sitä sydänala lämpimänä ja nyökkäilen kanssavanhemmille kuin tässä salaseurassa kaiketi kuuluu. No, tähän nyt ehkä saattaa vaikuttaa se, että meilläkin johtaja ottaa osaa rantapäiviin, ja tässä seurassa kukaan ei katso vinoon, jos järkyttävä parku kajahtaakin ilmoille aivan tuosta noin vain.

Sosiaalinen media. Olen jo kauan sitten pistänyt merkille, että Facebookissa ei ole oikeastaan enää kukaan, tai ainakaan harva sinne enää mitään päivittää. Valtaosa ikäluokastani ja sitä nuoremmista on siirtynyt muihin sosiaalisen median sovelluksiin, kuten Instagramiin, Snapchatiin ja TikTokiin. Mitä tapahtui vanhoille kunnon statuspäivityksille? Oli pakko selata oma FB (johon siis liityin 2007) sinne ensimmäiseen statuspäivitykseeni asti, ja sehän meni näin: ”is getting ready to go to bed, after another episode of Friends”. Piti siis kirjoittaa englanniksi, ja ihan vain kertoa tämä. No, onneksi Facebookista löytyykin nykyään paljon muuta mielenkiintoista, kuten lastenvaatekirppikset, kotiruokaryhmät, puutarharyhmät – ja sokerina pohjalla Siivoushullut-ryhmä, aivan parhaita vinkkejä joka lähtöön. 😀

Hairahduin myös eräänä päivänä tekemään jonkinlaisen nettitestin, jossa testattiin taitoa ymmärtää nuorisoslangia. Ihmeekseni sain tästä testistä tulokseksi 10/12. En kuitenkaan koskaan voisi kuvitellakaan käyttäväni puheessani sellaisia ilmaisuja kuin lit, MP, SOS ja ok, boomer. Nämä saatte sitten googlettaa itse, minä tiesin kaikki.

No ei miehellänikään helppoa ole, joutui sitten kuitenkin taipumaan kantoreppuiskäksi, ja onkin kasvanut tehtäväänsä hienosti. Seuraava koetinkivi odottaa kuitenkin jo kulman takana, nimittäin mahdollinen kylpyläloma paikassa, jossa ei sallita uimashortseja. Viimeinen niitti kohti keski-ikäistymistä on kuulemma pitkälahkeiset tiukat uimahousut. Saa nähdä miten dilemma ratkeaa.

Ihminen tietysti kasvaa ikäänsä, mutta silti tuntuu, kuin jotenkin varkain olisin siirtynyt sieltä huolettomista nuoruuteni vuosista tänne perheellisten kolmekymppisten kerhoon. Koko nuoruuteni ajan olen pitänyt sitä ikää, jossa vanhempani minut saivat, sellaisena että silloin nyt viimeistään olisin aikuinen. No nyt aletaan olla melko lähellä ja olenko sitten aikuinen? Ilmeisesti. Silloin nuorena tuntui kauhean vaikealta ajatukselta se, että pitäisi pitää huolta kaikenmaailman vakuutuksista ja laskuista ja käydä töissä ja olla kartalla maailman menosta. Olla oma koti, jonka lainaa pitää maksaa, ja auto, jota huollattaa ja muistaa tankata. Ja nyt sitten vielä tietenkin kokonainen uusi ihmiselämä, josta kantaa vastuuta ja toivoa, että saisi kasvatettua hänestä edes jota kuinkin ihmismäisen olennon, eikä mitään siilienpotkijaa. Kaikki ensiksi mainitut sujuvat jonkinlaisella varmuudella jo, ja jälkimmäisen suhteen – no, toivotaan parasta.

Aina kun tämänkaltainen kriisi tämän nuorekkaan sieluni ja vuosirenkaiden tuoman kokemuksen välille kehkeytyy, katson ympärilleni ja saan helpotusta siitä, että niin ne vain kaikki lähimmät ystävänikin ovat kasvaneet aikuisiksi – ehkä siis minunkin on turvallista sellaiseksi itseni vihkiä.

Ja siis oikeastihan olen aivan täpinöissäni tästä uudesta maailmasta, mikä eteeni on auennut. Jo pelkästään siitä, kuinka paljon puutarhaohjelmia minulla on katsottavana, mutta ihan kaikesta tästä, mitä aikuisen perheellisen ihmisen elämä tuokaan tullessaan. Luku 3 elämässäni on alkanut.

Palatakseni vielä tuohon ystäväkolmikkoomme. Olemme kaikki perheinemme ostaneet vuoden sisään omat kotimme pihoineen, ja on aivan mieletöntä, kuinka pääsemme tietyllä tapaa siirtymään yhdessä uuteen elämänvaiheeseen. Tänne kolmekymppisten aikuisten kerhoon. Siinä missä on aivan mahtavaa, kun uusia yhteisiä asioita ja mielenkiinnon kohteita kehittyy kaiken aikaa, uskon, että meistä on toisillemme myös turvaa siinä missä tämä aikuisuus ei tietenkään aina ihan helppoa ole. Ennen juteltiin meikeistä ja pojista, nyt töistä ja parhaista uusista resepteistä. Ja välillä edelleen niistä meikeistä ja pojista. Tämä on parasta ja ennen kaikkea äärettömän onnekasta, että näistä asioista saa jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kasvaneet rinnallasi aikuisiksi.

”Sä voisit tykätä puutarhahommista.” totesi toinen näistä ystävistäni taannoin. Ja tässä sitä ollaan 25-vuotisten ystävyyssuhteiden myötä ne tuntee sut joskus paremmin kuin sinä itse. Niinpä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s