Onko töihin pakko palata?

Ensinnäkin kiitos kaikesta vertaistuesta ja lohdullisista kommenteista, mitä edelliseen postaukseeni tulee. Sain laidasta laitaan kommentteja aina samanlaisia fiiliksiä läpikäyviltä kuin jo monen lapsen kokemuksella puhuvilta äideiltä. Haluan toki nyt vielä tarkentaa, että tyylinihän nyt sattuu olemaan hieman karrikoitu, enkä minä nyt sentään istu täällä lapseni vieressä sormi paniikkinappulalla, ainakaan ihan koko aikaa. 😉

Mutta niin, itse aiheeseen. Palaan takaisin töihin 6.8, ja tuossa kohtaa olen ollut kotona tasan vuoden (jäin sairauslomalle paria viikkoa ennen äitiysloman alkua järkyttävän yläselkäkivun ja rannekanavaoireyhtymän vuoksi). Minähän kailotin maailman turuilla ja toreilla, kuinka tuskin viihtyisin kotona muutamaa hassua kuukautta pidempään. Pohdin jo pitkään ennen äitiysloman alkua, kuinka saisin kulutettua päiväni kotona – siis henkisellä tasolla.

Olen työskennellyt yleislääkärinä nyt vajaat viisi vuotta, ja kotiin jäämisessä pelkäsin etukäteen, kuinka sietäisin kokopäiväistä epämukavuusalueellani olemista ennalta-arvaamattoman vauvan kanssa – melko hassua sikäli, että yleislääkärin työssä epävarmuus ja ennalta-arvaamattomuus ovat arkipäivää – mutta se onkin erilaista epävarmuutta, sellaista jota varten olen opiskellut kuitenkin kuusi vuotta. Nyt minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa valmentautua tähän koitokseen. Ja ottaen huomioon, kuinka tarkalleen ottaen synnytyssaliin astumiseen saakka tuleva elämänmuutokseni kuvautui mielessäni lähinnä epäuskoisen ihanan kamalana ja absurdina mielikuvana, oli minulla tähän hommaan lähtiessäni fiilis kuin olisin mennyt tenttiin, johon en ollut lukenut päivääkään. Eli sikäli vähän eri homma. Olin tottunut tietynlaiseen päivärytmiin, ja siihen, että kun sitten kotiin pääsisin, niin voisin vain nostaa jalat sohvan selkänojalle, ja olla. Ja etenkin siihen, että jos en jotain aivan lonkalta osaisi heittää, niin asian laidan voisi aina tarkistaa kirjallisuudesta (ei tietenkään ihan aina).

Millään tavoin kotiäitejä väheksymättä (etenkään nyt), ajattelin silloin, että minun persoonalleni todennäköisesti sopisi se, että saisin käyttää tietyn osuuden päivästäni tietynlaiseen älylliseen toimintaan, ja että sitten loput ajasta olisin täällä kotona iloitsemassa pienestä lapsestani. Kuvittelin, etten voisi sietää sitä, että tuijottaisin tonnin seteli-ilmeellä vauvani edesottamuksia ja päivääni rytmittäisivät kakkavaippojen vaihtaminen, vauvan unihetket ja syöttötuolin vieressä lässyttäminen. Kuka helvetti tuollaista muka jaksaisi muutamaa kuukautta pidempään?

No, omaksikin yllätyksekseni minä ainakin jaksaisin. Enkä voi uskoa, että tasan kahden viikon kuluttua joudun palaamaan töihin. Mihin on kadonnut pian vuosi? Ei sillä, tiedän että vastassani on aivan ihana työyhteisö ja maailman paras työ, mutta en minä vain ole vielä valmis ponnistamaan tästä kuplasta tuohon arkiseen maailmaan. Siihen maailmaan, jossa päätökset eivät pyörikään tiskikoneen tyhjentämisen, vaunulenkkien ajoittamisen, ruuanlaiton aloittamisen ja kaiken tämän, mikä nyt on kuitenkin sitä kaikkein olennaisinta elämän ydintä, ympärillä. Siihen maailmaan, jossa minä otan työssäni kantaa kaikkien muiden ihmisten asioihin – ja uskokaa minua, nautin siitä äärimmäisen paljon ja suhtaudun työhöni suurella intohimolla – mutta kuitenkin, kun minun elämäni on täällä kotona, tuon pienen vauvani luona. Ja minun kun ei pitänyt ikinä olla se ihminen, joka lässyttää tämmöisiä.

Tänään heilueassani imurinvarressa huomasin yhtäkkiä Maran nousseen kontilleen alinta rappusta vasten ensimmäistä kertaa niin, että hän jopa pysyi siinä. Laskin imurin hurruuttamaan paikoilleen alas ja jäin taustajoukkoihin kannustamaan poikaa seisomaannousuyrityksessään, ja mietin samalla, kuinka monta vastaavaa hetkeä tulisin pian menettämään. Kuinka monta spontaania yhteistä naurunremakkaa ja kuinka monta syliin käpertyneen vauvan lohduttelua minulta tulisi menemään ohitse. Kuulisin niistä tietysti työpäiväni päätteeksi, mutta eihän se nyt sama olisi. Niin, mieheni siis jää loppuvuodeksi kotiin, mikä on aivan ihanaa ja aivan sanoinkuvaamattoman arvokasta, mutta silti, kun minäkin haluan! Etenkin nyt, kun olemme olleet pari kuukautta tiiviisti perheenä yhdessä, kiitos palkattomien lomien, palkallisten lomien ja vanhempainvapaiden, minusta tuntuu siltä, että joudun jättämään tämän meidän ikioman lämpöisen arkemme ja palaamaan tuonne jonnekin, mihin en ehkä vielä kuitenkaan olisi valmis.

Tiedän, että töihin palattuani saan nopeasti jutun juonesta kiinni, ja arki saa uudet uomansa hyvinkin pian, mutta tässä kohtaa sitä on jotenkin vaikea hahmottaa. Töihinpaluuni on kaiken aikaa lähempänä, ja huomaan suhtautuvani tuosta päivästä alkavaan ajanjaksoon lähes yhtä suurella hämmennyksellä ja epävarmuudella, kuin lähestyvään synnytykseeni. Ja ollaanhan tässä totta vie jälleen yhden suuren elämänmuutoksen äärellä. Juuri kun olen tottunut uuteen rooliini äitinä, joudun omaksumaan seuraavan, työssäkäyvän äidin roolin.

Kuten olen todennut, olen kovin rationaalinen ja pidän siitä, että osaan ennakoida asioita, enkä niinkään nauti tilanteista, joissa joudun heittäytymään virran vietäväksi. Ja siinä missä jollekin tuo vertaus tarkoittaisi asuntonsa myymistä ja ulkomaille muuttamista, niin minulle se tarkoittaa minkä hyvänsä muuttuvan elämäntilanteen kohtaamista. Onnekseni kuitenkin nojaan jossain määrin myös todennäköisyyksiin, ja todennäköistähän nyt kuitenkin on, että kaikki menee tässäkin muutoksessa vallan hyvin. Nyt pitää vain yrittää uskoa siihen ja ennen kaikkea yrittää nauttia näistä viimeisistä kahdesta lomaviikosta, mitä on vielä jäljellä. Sormet ristissä toivon, että muutaman kuukauden kuluttua kirjoittelen täällä, kuinka antoisa työssäkäyvän äidin rooli on, ja totean vastauksena postauksen otsikkoon: kyllä, kyllä sinne on pakko palata, mutta ei se ole niin kamalaa.

Miten teillä on sujunut työhönpaluu äitiysloman jälkeen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s