Kesäisiä kuulumisia + lapsiperheen vinkit Kesä-Tampereelle

Ai että, kyllä se kesä on ihmisen parasta aikaa, sanoo jopa tällainen vannoutunut syksyihminen. No, ainakin tällainen lämmin ja aurinkoinen kesä! Useampi puolivalmis postauskin köllöttelee tuolla luonnoskansiossa, mutta ei vaan tunnu riittävän aika niiden viimeistelemiseen sitten millään. Ajattelin siis tehdä paluun tahattomalta kirjoitustauolta ihan vaan perinteisen kuulumispostauksen merkeissä.

Taaperon ja vauvan kanssa ollaan vietetty arkea tässä jo useampi viikko ja hengissä ollaan edelleen! Rutiinit alkavat hahmottua, eikä ihan tiskirättioloon tarvitse enää iltaisin havahtua, mutta kyllä sitä silti tuntee päivän aikana tehneensä. Rapiat 12000 askelta kertyy mittariin ihan peruspäivänäkin, joka ei siis sisällä vielä välttämättä edes vaunulenkkiä. Varsinaisia lenkkejä ei meinaan tuplilla tule juurikaan tehtyä, sen verran raskas setti se on työnneltäväksi, joten olen nauttinut vaunuttelusta lähinnä sitten niinä päivinä, kun taapero on mummulassa hoidossa.

Päivät tässä kotona jakaantuvat melko tarkasti aamupäivään ja iltapäivään, etenkin nyt, kun taapero on palannut takaisin normaaliin päiväunirytmiinsä ja ottaa tirsat noin kello 13-15. Vauva viihtyy huonosti muualla kuin sylissä, autossa tai liikkuvissa vaunuissa, joten kaikkien mielenterveyden kannalta hyväksi ratkaisuksi on osoittautunut olla liikekannalla jompikumpi puolikas päivästä. Kotoilu on toisaalta kiireettömän leppoisaa, mutta kesällä sitä kaipaa myös syksyä enemmän ihmisten ilmoille, etenkin kun se näin koronan varjossa onnistuu myös pitkälti ulkosalla.

Kova helle vertautuu lasten kanssa kyllä melkein sadepäivään, eli kaikkein kuumimpina päivinä joudutaan pakenemaan sisätiloihin ollaksemme siellä ihmisten ilmoilla. Onneksi aamupäivisin on vielä kohtuullisen väljää kesälomista huolimatta, ja ihmiset tuntuvat noudattavan maskisuositusta ihan kiitettävästi. Suosikki pakopaikaksemme helteellä on muodostunut Hoplop. Alle 2-vuotiaat kun pääsevät ilmaiseksi, voi hyvin tehdä lyhyemmänkin visiitin, etenkin, kun motaria pitkin hurauttaa Pirkkalaan viidessä minuutissa. Vauvakin on toistaiseksi viihtynyt siellä vaunuissa taaperon purkaessa tuota loputonta energiaansa, eikä se vauvan ruokintakaan taaperon riekkuessa pallomeressä miksikään mission impossibleksi onneksi ole osoittautunut. Toinen kiva paikka tämänikäiselle on Koivistonkylän Prisman yläkerrassa oleva Lastenkupla. Iso leikkialue kiipeilypaikkoineen, pomppulinnoineen ja trampoliineineen on omasta mielestäni tämänikäiselle jopa Hoplopia kivempi (etenkin kun on itse vaunujen kanssa mukana, eikä voi möyriä joka tunneliin ja koloon mukaan). Paikasta instagramissa mainitessani kävi ilmi, ettei kovinkaan moni ollut tästä tietoinen, joten suosittelen testaamaan! Ainoina miinuksina yli 1-vuotiailta korkeahko 8 euron pääsymaksu ja vain kolmen aamupäivän aukiolo viikossa (käsittääkseni kentällä on ohjattuja tunteja sitten muulloin).

Myös kauppakeskuksiin on tullut paettua hellettä, ja onneksi tuo vanhempikin energiapommi viihtyy rattaissa istuskellen sen pari tuntia, minkä maksimissaan yleensä olemme liikkeellä. Ratina on melkein ykkösvalinta hyvien lastenhoitohuoneiden, kivan kauppavalikoiman ja ruokakauppojen vuoksi – tällä kokoonpanolla ei todellakaan huvita pysähtyä erikseen vielä marketissa jonkun banaanitertun takia. Ratinan pihalla on lapsille suunnattu leikki-/kiipeilyalue, joka saattaisi pikkuhiljaa kiinnostaa taaperoakin, vaikkei siellä tuon ikäinen voikaan oikein muuta kuin juoksennella. Myös taaperon hoitopäivinä piipahdan usein Ratinassa kahvilla vauvan kanssa. Rakastan järvenrantareittiä Hatanpäältä keskustaan ja usein vaunuttelenkin vauvan unille ensin ja sitten nautiskelen kaikessa rauhassa vakioyhdistelmäni, eli Espressohousen tomaatti-mozzarellapatonki ja jääkahvi. Näitä on tullut vedettyä kesän aikana meinaan yksi jos toinenkin. Lastenvaatekirppis Into on myös yksi vakkarikauppojani: siistejä käytettyjä vaatteita kohtuullisin hinnoin. Ja kyseessä ei ole mikään yhteistyö, sattumoisin Ratinasta vaan on kehkeytynyt melkoisen visiteerattu kohde meidän taloudessamme ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että kivijalkakauppojen ovet tuulikaappeineen ovat yleensä aivan mahdottomia tuplarattaiden kanssa. Muita lastenkirppiksiä Tampereella on Linnainmaan Citymarketin yhteydessä MiniPanda ja Kauppakadulle auennut Utelias soppi. Koivistonkylän Prisman Kirpputori Silinteri on yksi omia suosikkejani, löytyy kaikenlaista laidasta laitaan, myös niitä lastenvaatteita, ja myyjät ovat myös kirppiksen löytäneet – valikoima on tosi hyvä yleensä ja hinnat matalat verrattuna esimerkiksi Radiokirppikseen, jossa usein törmää niihin ”melkein uusiin” Henkkamaukan tunikoihin kympin hintalapulla.

Hatanpään arboretum on myös yksi kierrellyimpiä paikkoja kuluneen kesän aikana. Järvenrantaa seuraileva rantareitti on kenties yksi Tampereen kauneimpia ja näin kesällä tietysti kukkapuutarha on upea. Alueella on lukuisia varjoisia nurmialueita piknikejä ajatellen, yleinen siisti vessa ja Arboretumin kesäkahvila, joka tosin aukeaa vasta kello 11. Vahva suositus myös tälle! Taaperokin rakastaa paikkaa ja ainakin sen sadettajia. Kirmasi nimittäin yhtenä päivänä kaikki vaatteet päällä hiukan kylpemään sellaisen alle. Onneksi oli pari harsoa ja vaihtovaatteet mukana, kun hetkeä myöhemmin kannoin vettä valuvan, onnessaan kikattavan poitsun noin kymmenen kiloa painavan vaippansa kanssa puolipakolla rattaisiin. Itsekin nauroin vedet silmissä, ja ohikulkijat myös, – toivottavasti kukaan ei sentään erehtynyt luulemaan, että pihiyksissämme kylvetämme lapsemme kaupungin kastelujärjestelmän alla.

Muuten aika on mennyt pitkälti leikkipuistoissa (aidattu puisto on ehdoton ja näistä parhaat ovat Emil Aaltosen puisto, Sorsapuisto ja Pikku Kakkosen puisto), Tammelan torilla kahvitellessa ja kyläillessä. Tammelan tori on nostanut todella paljon profiiliaan lounaspaikkojen suhteen, ja perinteisten muikkujen lisäksi valikoimaa on paljon. Erityinen suositus seuraaville ruokakojuille: An Nam (vietnamilainen), Tapioca Soul (brasilialainen) ja La Negrita (meksikolainen). Iltaisin ollaan kotihengailun lomassa piipahdettu usein uimassa. Lapsiystävällisiä uimarantoja Tampereella on paljon, ja näistä lemppareimmat taitavat olla Lahdesjärvi, Alasjärvi, Peltolammi ja Rauhaniemi. Kahdessa viimeisessä on kunnon vessat ja kesäkioskit, kaikissa matala hiekkapohjainen ranta. Ruuhka-aikaan Peltolammilla on tilavin parkkipaikka, Rauhaniemestä sitä saa joskus metsästää useamman minuutin. Taaperosta on kehkeytynyt ihan järjetön vesipeto, joka lutrailee vedellä matalassa rantavedessä aina siihen pisteeseen asti, että joutuu kalisevine hampaineen väkisin poiskannetuksi. Miehen kanssa molemmat rakastamme uimista ja vettä, joten on ollut ihanaa seurata, kuinka toinen nauttii vedessä olemisesta, vaikka edellinen kosketus veteen oli puolitoista vuotta sitten vauvauinnissa. Tampereen maauimala on vielä testaamatta ja suunnitelmana on ehdottomasti kärkkyä syksylle paikkaa perheuintiin.

Viime viikonlopun vietimme isovanhempien vuokraamalla mökillä isommalla porukalla ja olipahan ihanaa, että pieni breikki tähän kotoiluunkin saatiin. Sen kummempia reissuja ei ole nimittäin suunnitteilla, sillä mies on koko kesän arkipäivät töissä. Lisäkädet ja – sylit olivat kaiken aikaa apuna lasten kanssa ja etenkin taapero nautti sydämensä kyllyydestä sukulaistensa seurasta ja siitä, että sai kirmata alasti pihalla aamusta iltaan. Ensimmäinen yö meni tosin aivan harakoille, kun pimeään huoneeseen tottunut poika kukkui 04-07 ja veljensä sitten pitkälti muun ajan. Aiemmin lueskelin juttuja, kuinka lapsiperheet pakkaavat jätesäkit matkalle mukaan pimentääkseen tarvittaessa ikkunat, ja ajattelin, että eiköhän tuo nyt mene hiukan överiksi. No en ajattele enää! Toisen yön taapero nukkui mummun ja papan mökissä, ja kaikki saivat oikeasti kunnolla nukuttua – ensi kerralla katson, että ensimäisenä viikonloppukassista löytyy rulla jätesäkkejä. Viikonloppu oli aivan ihana, uimista ja saunomista kerta toisensa perään, hyvää ruokaa, lämmin kesä ja kiireetön mökkitunnelma – aivan parasta.

Vauvan hakiessa vielä omaa rytmiään varsinainen oma aika on melkeinpä olematonta, mutta lasten kanssa olemiselta liikenevän ajan olen lähinnä kuopinut pihamaata uuteen uskoon. On raivattu ja reunustettu perennapenkkiä, hoivattu kesäkukkia, siirrelty kuunliljoja paikasta toiseen, nypitty rikkaruohoja uudestaan ja aina vain uudestaan, ja kaivettu veren ja hien kyllästämä luonnonkivipolku pihamaalle. Viimeisimpänä sain päähäni kyllästyä joka paikan vallanneeseen tarha-alpirykelmään ja repiä koko komeuden juuriaan myöten pois. Ja niitä juuria meinaan oli, kun kyseinen pikku perkele oli alunperin lykätty maahan luultavimmin siinä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Vaikka hommaa on riittänyt (ja riittää edelleen), nautin suuresti pihalla puuhastelusta, enkä lainkaan ihmettele, miksi japanilaiset niistä puutarhoistaan niin kohkaavat. Harvan asian äärellä pystyy rentoutumaan niin hyvin, ja mikä parasta, työnsä jäljen oikeasti näkee. Tietysti lasten myötä tämäkin asia on saanut vielä kauaskantoisempaa merkitystä, kun näkee, kuinka taaperokin nauttii omasta pihasta ja napsii viinimarjoja suoraan pensaasta (ja repii äidin vaivalla hengissäpitämän hortensian ainoita ei-kuukahtaneita kukkia). Olen katsellut koko kesän erinäisiä pihaohjelmia ja ideoita olisi vaikka muille jakaa – onneksi mieskin ymmärtää luottaa kulloisiinkin visioihini ja kärrää mukisematta selkä vääränä kymmeniä kiloja antiikkipihakiviä ja multasäkkejä niille osoitettuihin paikkoihin. Itse kun vielä muistaisin, että nuo ohjelmissa toteutetut pihamuodonmuutokset on tehty yleensä konetyövoiman avulla ilman jaloissa pyöriviä lapsia ja terassinovista karkailevia kissoja. No, hiljaa hyvä tulee, sekös jos mikä sopii tällaiselle kaikkitännehetinyt-luonteelle.

Kesä on tähän mennessä ollut paras aikoihin. Välipalaksi syötyjä jätskejä, iltauinteja, kiireettömiä kävelyretkiä ja luonnon ihmettelyä taaperon silmin. Paljon leikkiä, paljon mansikoita (ja mansikkatahroja vaaleassa sohvassa) ja huomiselle jätettyjä velvollisuuksia. Liian lyhyitä yöunia, kun ei vain malta lähteä terassilta nukkumaan. Vauvantuoksuisia hetkiä ja päiväunia kainalokkain vauvan kanssa. Paljon kuitenkin myös rutiineja, koska ne nyt vain pitävät tämän arjen kasassa edes jotenkin – näihin ajattelin palata omassa postauksessaan, kunhan vain tältä kesältä maltan.

Paljon on vielä tekemättä, ja ainakin seuraavat odottelevat vielä toteutumistaan. Tästä kenties muutama vinkki muillekin lapsiperheille kesätekemiseen:

  • Särkänniemi ja Angry Birds-puisto
  • Koiramäki
  • Laukon kartanon brunssi
  • Lastenkulttuurikeskus Rulla
  • Siirin kahvila Lempäälässä
  • Pappilan laavu (huhu kertoo, että vaunuilla pääsee)
  • Niitty-Seppälän tai Kiviniityn kotieläinpuisto

Kesä jatkuu toivottavasti pitkälle elokuulle, joten lisää vinkkejä taaperoystävällisestä kesätekemisestä otetaan avosylin vastaan!

Taaperon ja vauvan kanssa kolmisin – kuinka tästä selviää hengissä?

Kello on 12.32, otin juuri maailmanluokan riskin ja siirsin sitteriin nukahtaneen vauvan sänkyynsä. Ei olisi kannattanut, kainalohommiksi meni. Taapero kiekuu omassa sängyssään, mutta yrittäköön hetken vielä unta.

Mun arkiviikkoni koostuu kahdenlaisista päivistä: niistä joina olen vauvan kanssa kahdestaan (tiistai ja torstai, taapero on tällöin mummulassaan) ja niistä, jolloin olen molempien vaippapöksyjen kanssa kotona. Vauvapäivinä kauppakeskuksen kahvilassa jäälattea siemaillessani saatan vilkaista vaunuissa sikeästi nukkuvaa vauvaa ja ajatella, että eihän tämä kahden alle kaksivuotiaan kanssa eläminen ole kovinkaan vaikeaa. Siispä ajattelin aloittaa tämän tekstin hetkenä, jolloin olen varsin toista mieltä ja hakea vaikkapa täältä omasta blogistani muistutteen silloin, kun erehdyn näin harhapäisesti kuvittelemaan. Vauvan ja taaperon kanssa eläminen on armotonta kamppailua aikaikkunasta toiseen siirtymisen kanssa, ja ei, kaksi ei todellakaan mene siinä missä yksi. Ei sinne päinkään.

”Onhan niistä sitten seuraa toisilleen”, argumentoin miehelleni, kun pohdimme elämää kahden lapsen kanssa alle kahden vuoden ikäerolla. No niin on, sitten joskus kahden vuoden päästä. Nyt ainoa, jolla ei ole seurasta puutetta, olen minä. Vauva pitää seurastani niin paljon, että olen varma, että se on opetellut kiskaisemaan tuttinsa suustaan vain, jotta ilahduttaisin sitä seurallani tämän tästä. Myös taapero arvostaa läsnäoloani ja näyttää sen kaivelemalla eteisen laatikostot läpi sillä välin, kun metsästän sitä tuttia kuudettatoista kertaa vauvan sängystä. On mukavaa olla haluttua seuraa!

Lisäksi olin mielestäni valmistautunut siihen, että tulisin kokemaan riittämättömyyden tunnetta kahden pienen kanssa ollessani. Se valmistautuminen oli yhtä kuin olisin valmistautunut sotaan leikkimällä vesipyssyllä. Riittämättömyyden tunne nimittäin ampuu kovilla ja kovaa, joka ikinen kerta vauvan joutuessa huutamaan hieman pidempään maitoansa, kun olen jumissa kakkavaipan vaihdossa. Tai kun syötän sitä maitoa ja taapero ilmoittaa haluavansa sylkkyyn lukemaan kirjaa. Siis ihan hirveää, miksei minulla ole neljää kättä ja kahta syliä?

Koska olen näemmä uudessa kyselyiässä, tiedustelisin käsiasian lisäksi myös, että miksi ihmeessä vauvan ”se vain nukkuu ja syö” – vaihe päättyy sillä siunaaman hetkellä, kun isyysloma tulee päätökseensä? Sen jälkeen vauva myös itkee, yleensä aina silloin, kun tarvitsisin todellakin edes ne kaksi hyödytöntä käsiksi nimettyä ulokettani. Silloin kun ne ovat vapaana, vauva yleensä nukkuu kuin pieni enkeli. Vauva myös tarkastelisi mielellään jo ympäröivää maailmaa, vain ja ainoastaan sylistä käsin tietenkin – onneksi myin kantorepun esikoisen jäljiltä tarpeettomana, idiootti minä.

Esikoisen kohdallahan ahdistuin valtavasti siitä, kuinka en osannut oikein vuorovaikuttaa ja viihdyttää häntä pikkuvauva-aikana. Nyt toisen vauvan kohdalla ei ole paljoa tarvinnut sentään tällä asialla päätään vaivata: vauva raijataan mukana siihen huoneeseen missä kulloinkin ollaan, ja luotetaan siihen, että se viihtyy. Se on ainakin tullut nimittäin selväksi, että vauva kyllä ilmoittaa selvästi sitten kun se ei enää viihdy.

Taapero jäi tosiaan päiväkodista reilun kuukauden mittaiselle lomalle, ja pohdin edelleen, kuinka ihmeessä tulen selviämään hengissä tästä kesästä ja niistä päivistä, kun olen näiden kanssa yksin. Olen havainnut, että kotona oleminen on tällä kombolla kaikista stressaavinta. Taapero siirtyy tihutyöstä toiseen heti, kun silmä välttää, ja itse juokset perässä kädettömänä vauva sylissä ja toistelet kuuroille korville kaikuvia kieltoja toisensa perään. Stressitasosta kertonee jotain se, että viime viikollakin katsoin vähemmän stressaavaksi vaihtoehdoksi lähteä Prismaan tekemään viikon ruokaostokset, jotta saisin aikavälin aamiainen – lounas kulumaan jouhevasti. Tuplarattaissa nämä nimittäin sentään pysyvät paikoillaan.

Nyt kello on 21.33 ja tämä on ensimmäinen tauko tuon puolen päivän jälkeen. Silloinkaan taapero ei lopulta nukahtanut, vaan päiväunet otettiin kauppareissun jälkeen lopulta autossa. Tälle päivälle tuli lopulta pituutta 14 tuntia aivan yhtäjaksoista ja täyttä työtä – aivan ihanaa sellaista sellaista – mutta myöskin aivan hemmetin raskasta.

Onneksi noin pääpiirteissään jokainen päivä on edellistä helpompi henkisesti. Noin viisi viikkoa sitten olin ensimmäistä kertaa miehen kaupassa käynnin ajan kotona poikien kanssa kolmistaan. Tuo vajaa tunti oli pitkä kuin nälkävuosi ja hikikarpalot valuen huokaisin, kun avain kääntyi viimein lukossa miehen kotiinpaluun merkiksi. Nyt vaippapöksyjen kanssa menee, ei helposti, mutta hengissä selviten, jo kokonainen päivä ja uskon, että rutiinien muodostuessa ja vauvan kasvaessa tämä sujuu jo, no, rutiinilla. Onneksi terveyskeskustyössä ja paljon terveyskeskuspäivystystä tehneenä hoidon tarvetta arvioiva silmäni on harjaantunut siinä määrin, että näiden taitojen implementointi taapero- ja vauva-arkeen sujuu kuin itsestään: suurin kakkakatastrofi ja (kirjaimellisesti) kiljuvin nälkä hoidetaan ensin, pahimman ruuhkan sattuessa tehdään vain välttämättömimmät hengissä pysymistä edistävät toimenpiteet, ja hyvin usein täyden varmuuden sijaan pelataan todennäköisyyksillä. Onneksi ainakin joskus osun oikeaan. Toivon tietysti, että töissä näin olisi käynyt useamminkin, uhmaikään siirtynyt taapero kun osoittaa, että onnistumisprosenttini on täällä kotona aika matala. Tällä hetkellä suurin osa taaperon syömiseen kohdistuvasta kanssakäymisessä hikoiluttaa enemmän, kuin Super Marion loppuvastuksen kohtaaminen yhden jäljelle jääneen elämän kanssa. Esimerkki: yhtenä päivänä tarjolle esitettiin pillimehua, jota odotettiin kädet ojossa hihkuen. Kunnes. Kunnes mieheni kömpelyyttään kehtasi sihdata pillin erehdyksessä pojan ylähuuleen. Siihen jäi mehu ja tilalle tuli tunnin raivari. Vastaavanlaisia tilanteita on mahtunut viime viikkoihin lukemattomia, ja ylipäätään noin niinkuin kaikki loukkaa verisesti. Tänään viime töikseni kysyin nukkumaan mennessä, että oliko kiva päivä. Vastauksesi sain lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Ei kai”. No ei siinä sitten, ei tässä yritettykään.

Vastauksena otsikon kysymykseen: en todellakaan tiedä. Arvelen kuitenkin, että tämä hektinen elämänvaihe vaatii nyt itseltäni rentoutta ja kykyä olla vaatimatta liikoja – niin itseltäni kuin sen enempää muiltakaan. Luon itselleni helposti paineita siitä, että kodin tulisi olla siistinä kaiken aikaa, ja murehdin, jos vieraille ei ole tarjota itse tehtyä tarjottavaa. En ole mikään matonhapsuja oikova siivousnatsi, mutta sekaisessa kämpässä tuntuu, että ajatuksetkin ovat sekaisin. Kuitenkin kesken päivän siivoaminen on osoittautunut aivan älyttömän turhaksi ajankäytöksi, sama sotku on edessä illalla joka tapauksessa, ja vieraatkaan tuskin pahoittavat mieltään valmispullista. Ennen kaikkea haluan olla oikeasti läsnä ja nauttia tästä saamarin kaaottisesta, mutta tähänastisen elämäni ihanimmasta ajanjaksosta kaikin siemauksin, ja tiedän, ettei se onnistu, jos kaiken aikaa syrjäsilmällä vilkuilen tiskipöydälle kasautuvaa tiskivuorta. Vaatimustason rimaksi voisi riittää nyt ensialkuun se, että päivän päätteeksi vaippapöksyillä olisi vatsassa ruokaa ja kuiva vaippa, sekä edes jonkin verran ulkoilua tai muuta mielekästä tekemistä takana. Sen lisäksi tosiaan, että lasken vaatimustasoa omalla kohdallani, on tärkeää yleisen ilmapiirin vuoksi pyrkiä tekemään niin myös muiden kohdalla. Taaperon raivarit ja älytön eipäsjuupas-meininki on huomattavasti helpompaa sietää, kun pysähtyy hetkeksi katsomaan maailmaa hänen silmiensä kautta. Ei ole niin helppoa olla väsynyt ja kiukuta kaikesta mahdollisesta vastaantulevasta ja joutua katsomaan vierestä, kun äiti heijaa vauvaa edestakaisin ison osan ajasta. Ei ole myöskään helppoa olla pieni vauva, joka ei osaa ilmaista itseään muuten kuin itkemällä, eikä myöskään ole helppoa käydä töissä ja tulla sieltä kokonaiseksi illaksi pyörittämään tätä sirkusta. Kuten olen aiemminkin todennut, huumorilla pääsee pitkälle, ja harva asia nyt oikeasti on sellainen, että maailma romahtaa, jos se tehdäänkin pienen mutkan kautta.

Opettelemista päivä (ja tunti) toisensa perään, mutta veikkaan, että kesän lopulla muistelen lämmöllä ihan jotain muuta kuin sitä, kuinka muruttomana onnistuin keittiötasot pitämään.

Tämän tekstin kirjoittamiseen menikin lopulta ainakin kolme päivää, ja ironisesti kirjoitan näitä viimeisiä sanoja tässä terassilla linnunlaulussa istuskellen koko muun talouden nukkuessa päiväunia. Voin siis hakea täältä blogista myöhemmin myös muistutteen siitä, että näitäkin hetkiä todistettavasti tulee.

Ihana täytekakku – amatöörileipurin vertaisvinkit

Olen aina pitänyt täytekakuista, mutta pitänyt niiden tekemistä erittäin kaukana omasta osaamisalueestani. Esikoiseni nimiäisiin noin puolitoista vuotta sitten oli kuitenkin täytekakku saatava, ja silloin päätin tarttua härkää sarvista. Eihän se nyt voi olla mitään rakettitiedettä, vai voiko? No ei voi. Minä en ole mikään polvenkorkuisesta saakka leiponut hiivapeukalo, vaan oikeastaan vasta kuluneen parin vuoden aikana olen alkanut harrastaa leipomista ja makeita herkkuja hieman enemmän. Jos siis minäkin onnistuin, niin varmasti onnistut sinäkin.

Nämä ohjeet on koottu useammasta eri lähteestä ja näiden avulla sanoisin täytekakun tekemisen olevan melko pomminvarma suoritus.

KOKO

Kakun koko on arvioitavissa helposti seuraavasti (ohje: kinuskikissa.fi), senttimetrit ovat siis pohjan / kakkuvuuan halkaisijoita. Itse tykkään tehdä yleensä korkeampia kakkuja, ja olen tehnyt niin, että esimerkiksi 15cm vuokaan teen 3 kananmunan pohjan jne.

  • 2 munaa = 6-8 hlö = 15 cm
  • 3 munaa = 9-11 hlö = 18-20 cm
  • 4 munaa = 12-15 hlö = 22-24 cm
  • 5 munaa = 15-18 hlö = 24 cm
  • 6 munaa = 18-20 hlö = 26 cm
  • 7 -8 munaa = 21 – 24 hlö = 26-28 cm

POHJA

Pohjan suhteen noudatan ns. 0.7-ohjetta, joka kuuluu seuraavasti:

  • kananmunien määrä = kakun koko, punnitse rikotut kananmunat keittiövaa’alla
  • sokeria 70% kananmunien painosta
  • jauhoja 70% kananmunien painosta (parhaan tuloksen saa, jos jauhot jatkaa vielä niin, että käyttää 30% peruna- ja 70% vehnäjauhoja, gluteenittoman pohjan voi tehdä pelkillä perunajauhoilla)
  • ESIM. 3 kananmunaa painavat noin 175g, sokerin ja jauhojen määräksi tulee siis 0.7 x 175g = 122,5g ja jauhot jakaantuvat vielä siten, että vehnäjauhoja tulee 0.7 x 122.5g = n.86g ja perunajauhoja loput tästä eli n. 36g.
  • 1 tl leivinjauhetta
  • voitele ja korppujauhota vuoka (tai käytä vuokasprayta, jonka kanssa en ole jauhoja käyttänyt, jauhottaa voi myös perunajauhoilla)
  • PME-vuuat (myydään ainakin kaikissa leivontakaupoissa, mutta käsittääkseni myös ihan Citymarketeissa) ovat kakkujen tekemiseen parhaita (HUOM! Älä pese tiskikoneessa, vuuan pinta menee pilalle), mutta tavan irtopohjavuoka toimii myös.
  • vaahdota munat ja sokeri noin 15min ajan vaahdoksi, sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon (välttääksesi klimppejä) ja kääntele jauhot esim. nuolijalla kevyesti vaahdon sekaan (älä vaivaa tai käytä kovin voimakkaita otteita, tämä aiheuttaa vaahdon lässähtämisen ja kuohkeuden menettämisen)
  • paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 35 – 40 minuuttia, tarkasta kakun kypsyys tikulla (taikinaa ei pitäisi kypsään pohjaan jäädä)
  • anna jäähtyä ja kumoa jäähtyneenä, säilytä jääkaapissa täyttämiseen asti (voi myös hyvin pakastaa)

TÄYTTEET

Moussetäytteet lienevät kaikkein helpoimpia ja variaatiomahdollisuuksia on runsaasti. Yhteensopivia yhdistelmiä on lukuisia, ja perussääntönä voi noudattaa sitä, että makupareista toinen on selkeästi makeampi ja toinen vähemmän makea / hapan. Itse käytän usein valkosuklaamoussea toisena ja marjamoussea toisena, myös sitruuna sopii valkosuklaan kanssa ja näitähän on niin paljon kuin mielikuvitus vain antaa myöden. Suklaakakut teen yleensä erikseen suklaakakkupohjaan, mutta tavan maitosuklaastakin voi tietenkin moussen tehdä. Yhdistelmiä on siis lukuisia: mustikka-vanilja, vadelma-valkosuklaa, mansikka-vanilja, valkosuklaa-sitruuna, passionhedelmä-vanilja, mango-valkosuklaa ja niin edelleen.

Kuten sanoin, teen itse yleensä korkeita kakkuja, joissa on kolme täyteväliä. Koska sokerikakkupohja on itsessään melko makea, käytän yleensä vähemmän makeaa täytettä kahteen väliin ja makeampaa täytettä yhteen väliin. Esimerkiksi valkosuklaa-sitruunaa tuli esimerkkikakkuuni yksi täyteväli ja vadelmamoussea kaksi täyteväliä.

Seuraavat mousseohjeet ovat adabakes-instagramin (instagram.com/ada.bakes) kohokohdista ja näitä olen käyttänyt kerta toisensa jälkeen hyvin lopputuloksin:

Valkosuklaamousse

  • 2.5dl kermaa vaahdotettuna
  • kääntele sekaan 200g vaniljatuorejuustoa (tai tavallista + vajaa tl vaniljasokeria)
  • sulata mikrossa tai vesihauteessa 1 – 1.5 levyä Pandan maitosuklaata
  • siivilöi sekaan 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Marjamousse

  • 2.5dl kermaa vaahdotettuna
  • 200g vaniljatuorejuustoa
  • 200g marjoja (tai mitä tahansa, passionhedelmää, mangososetta jne)
  • 2.5rkl vaniljakreemijauhetta

Mikäli haluaa oikein korkeat täytevälit, voi tehdä myös tupla-annoksen jompaa kumpaa moussea, mutta esim. tällä reseptillä tein sekä vadelma- että valkosuklaamoussea esimerkkikakkuuni vain yhdet satsit, ja kolmen täytevälin kakulle tuli korkeutta noin 9cm. Hommaa nopeuttaakseni vatkaan ensin kaikki kermat ja lisään kaikki tuorejuustot ja sitten vasta jaan eri kulhoihin haluamallani tavalla (2/3 vadelmaa ja 1/3 valkosuklaata varten nyt esimerkkinä).

Vaniljakreemijauhe toimii tässä siis moussen jämäköittäjänä ja on vastine liivatteelle, mielestäni tulee mukavampi koostumus ja on yksinkertaisempaa käyttää.

Olen tykästynyt käyttämään pelkästään Pandan suklaita leivonnassa, koska ne toimivat vallan hyvin, jotkin leivontasuklaat saattavat toimia hieman eri tavalla, mutta kokeilemalla oppii ja harva suklaa nyt varmastikaan kakkua varsinaisesti pilaa.

KOKOAMINEN

Itse tykkään tehdä kakun kolmen päivän kuluessa, joista ensimmäisenä paistan pohjan, toisena täytän ja kolmantena kuorrutan ja koristelen (ja tarjoilen).

Kakkupohjan voi tosiaan tehdä myös pakkaseen valmiiksi, ja säilyvät siellä jopa 4kk (anninuunissa.fi). Kakkupohjan leikkaaminen on itse asiassa kohmeisena helpompaa, ja sen voi laittaa hetkeksi pakkaseen ennen leikkaamista joka tapauksessa. Kolmen täytevälin kakkupohja leikataan siis neljään osaan, terävällä veitsellä vaakatasossa. Ja huom, ei ole maailmanloppu, jos kakkupohja murenee hieman tai menee rikki, pohjan voi kasata täytteen päälle vaikka paloista ilman, että kukaan huomaa sitä syödessä!

Kakun kokoaminen on helpointa toteuttaa suoraan pahvisen kakkulautasen päälle, siis sen, josta kakku tarjoillaankin. Siistin lopputuloksen saamiseksi reunakalvot ovat aivan ehdottomia (saa leipomiseen erikoistuneista liikkeistä, kuten Confetti, josta näitä voi myös tilata kotiin).

Reunakalvot
Olen aika suurpiirteinen kokoaja, mutta reuna on tasainen. Moussevälien epätasaisuutta nyt ei sinänsä edes huomaa syödessä.
  • Kakku kannattaa koota siinä järjestyksessä, kuin se kumoamisen jälkeen on (epätasaisin pinta pohjaksi)
  • Aseta pohjakiekko tarjoilualustalle ja laita reunakalvo sen ympärille, kiinnitä reunakalvo jämäkäksi kalvon ulkopuolelta esim. teipillä.
  • Kostutukseen käytän itse maitoa, jonka seassa on 1tl vaniljasokeria, mutta mikä tahansa neste sopii. Noin 2dl lasi maitoa riittää esimerkkikakkuni kostutukseen, eli noin 0.5dl per kiekko (voi myös hieman vähentää alemmista kerroksista, koska niiden päälle tulee enemmän painoa, mutta toimii ihan tasan jaettunakin kyllä). Tykkään kostuttaa kakkupohjan runsaasti, koska mikään ei ole kamalampaa, kuin kuiva kakku. Muista kostuttaa aivan reunoja myöten.
  • Kostutuksen jälkeen levitä ensimmäinen moussekerros ja tasoita esim. lusikalla
  • Jatka näin kunnes olet asettanut päällimmäisen pohjakiekon ja kostuta vielä sekin
  • Laita kakku tekeytymään jääkaappiin, peitä kelmulla

KUORRUTUS

Kuorruttamiseen on runsaasti erilaisia tapoja aina tavan kermakuorrutteesta aina marenkivoikreemiin saakka, myös nakukakut eli naked caket ovat olleet viime aikoina muodissa, niihin ei tule kuorrutusta lainkaan. Kermakuorrutettu kakku lässähtää näistä kenties helpoiten ja kannattaa myös täyttää vasta juuri ennen tarjoilua. Voikreemistä tehty kakku sen sijaan säilyy hyvinkin koristeltuna jääkaapissa 1-2 päivää ja marenkivoikreemin avulla saat kaikkein tasaisimman lopputuloksen kakkuraappaa käyttäen.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen
Toisen kerroksen jälkeen

Itse tykkään kenties eniten tuorejuusto-voikreemistä, jolloin kuorrute on pysyvä ja sen voi tehdä hyvin edellisenä päivänä, mutta tuorejuusto keventää lopputulosta hieman.

  • 150g huoneenlämpöistä (suolatonta) voita
  • 5dl tomusokeria
  • 200g tuorejuustoa ja 1tl vaniljasokeria

-> vaahdotetaan voi ja 2.5dl sokeria, jonka jälkeen sekaan tuorejuusto, ja puoliteholla vatkaten lisätään loput sokerit, vatkataan kunnes kreemi kiiltää

Tavallinen voikreemi siis ilman tuorejuustoa:

  • 250g (suolatonta) voita
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 8 dl tomusokeria
  • 2 rkl vettä

-> notkistetaan pehmennyt voi vatkaimella ja lisätään vaniljasokeri, lisätään tomusokeria 0.5dl kerrallaan, lisätään lopuksi vesi ja vatkataan vielä hetki

Voi tekee sen, että kuorrute jää väkisinkin hieman kellertäväksi, joten keltaisuutta kannattaa (niin halutessaan) taittaa valkoisella pastavärillä tai 1-2 tipalla violettia pastaväriä (varovasti hammastikun kärjellinen kerrallaan, vetää todella nopeasti siniseksi). Pastavärit ovat parhaita siksi, etteivät ne vaikuta kreemin koostumukseen, nestemäiset elintarvikevärit saattavat ainakin isommissa määrin löystyttää alkuperäistä koostumusta. Tässä kohtaa voit värjätä kreemin siis muutenkin, jos et valkoista halua ja edelleen suosittelen pastavärejä siihen.

Ota kuorrutusta vaille valmis oleva kakku vasta nyt jääkaapista ja poista reunakalvo varovasti. Levitä ensin kakun päälle murujenpitokerros, eli ohut kerros tekemääsi kuorrutetta ja laita se sitten takaisin jääkaappiin vielä puoleksi tunniksi (myös pakastin käy lyhyemmäksi aikaa, jos on kiire). Tämän jälkeen varsinainen kuorrutus, jonka apuna kannattaa käyttää palettiveistä (löytynee isommista marketeista, mutta ainakin tuolta Confetista). Ammattimaisimmat leipurit käyttävät lisäksi pyörivää kakkutarjotinta ja raappaa reunojen tasoittamiseen, mutta palettiveitsellä pääsee kyllä hyvin alkuun. Kuorruttaminen kannattaa aloittaa kakun päältä, vetää kuorrutetta hieman yli reunojen ja tasoittaa sitten reunat kakkua samalla pyörittämällä. Palettiveistä kannattaa puhdistaa vähän väliä, ja jos kuorrute on kovin paksua, voi kuumalla vedellä huuhtelu helpottaa kuorrutteen tasoittamista. Itse yleensä laitan tässä kohtaa vielä kertaalleen kuorrutetun kakun jääkaappiin ja tasoittelen viimeisen kerran ohuelti ennen koristelua. Kuorruttamista on vaikea selittää, suosittelen katsomaan pari videota youtubesta aiheeseen liittyen!

LOPUKSI:

  • parhaan lopputuloksen saat, kun käytät suunnilleen samanlämpöisiä aineksia (kananmunat, voit, tuorejuustot ym kannattaa ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön)
  • kinuskikissa ja anninuunissa ovat kullanarvoisia sivustoja, hait sitten mitä tahansa leipomiseen liittyvää tietoa, myös adabakes-tilin kohokohdissa on runsaasti videoin varusteltua perustietoa leipomisesta ja kakuista, ehdoton lempitilini, kun haluaa simppelit ja varmat ohjeet!
  • jos kuorrutus menee hieman mönkään, voit aina peittää huonot kohdat koristeilla
  • kokeile rohkeasti ja kutsu ystäviä kakkukahville, opit nopeasti mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, ja harvoin kakku menee oikeasti niin pilalle, etteikö sitä voisi ainakin itsekseen herkutella!