Tekemistä karanteeniin

No joo, ei tässä nyt varsinaisessa karanteenissa olla, mutta hyvin senkaltaisissa oloissa kylläkin. Jos aikaisemmin elämä vauvan kanssa oli varsin kotivetoista, niin nythän se ei juuri muuta ole. Töissä ollessani sisäinen introverttini olisi kenties nauttinut ajatuksesta, että nyt saisi viitata hyvällä omallatunnolla kaikelle sosiaaliselle kanssakäymiselle työpäivien ulkopuolella. Äitiysloman aikana olen kuitenkin oppinut arvostamaan jokaikistä sosiaalista dialogia aina kaupan kassan kanssa jutustelusta lähtien, joten seinät tuntuvat todellakin hetkittäin olevan kallellaan suuntaani kuin neljä Pisan tornia.

Onneksi kevät on toistaiseksi hellinyt meitä upeilla keleillä ja ulkona olemmekin uskaltaneet treffata niin ystäviä kuin vauvan isovanhempiakin, turvavälistä tietenkin huolta pitäen. Kaikkein eniten tässä kuitenkin harmittelen sitä, ettemme ole päässeet vierailemaan oman mummuni, vauvan isoisomummun, luona palvelutalossa, ja kuka ties milloin seuraavan kerran pääsemme. Onneksi aina voi soittaa. Olenkin joutunut näin Nokia 5110-sukupolven lapsena opettelemaan puhelimessa puhumisen jalon taidon aivan uudelleen. En nimittäin ole voinut aiemmin sietää sitä. Joko asiat hoidetaan sähköisesti viestimällä, tai sitten naamatusten – tämä on ollut kommunikaationi alfa ja omega niin kauan kuin muistan. No, tämäkin asia on sentään harjoittelemalla poisopittavissa.

Yritän kuitenkin ajatella, että tässä nyt vain on mentävä päivä kerrallaan ja sopeuduttava tilanteeseen, otettava kaikki ilo irti siitä mitä on käsillä. Koska olen minä, puhelimestani löytyy tietenkin lista näiden karanteeniolosuhteidenkin varalle (en minä sentään mikään doomsday prepperi ole, vaan lista on tehty vasta tarpeen niin vaatiessa)

Leipominen. Tämän lienee hoksannut suurinpiirtein koko väestömme, koska jatkuvasti sekä lähi-Prismamme että Citymarkettimme jauho- ja kuivahiivahyllyt ovat ammottaneet tyhjyyttään. Siis olleet oikeasti täysin tyhjät. Jos kuitenkin jostain mustasta pörssistä sattuu jauhoja löytymään, niin nyt olisi aikaa toteuttaa ne kaikki ajatuksen tasolla kehitellyt leivontasuunnitelmat. Oman lapseni tulkinta paakarinhommista on tosin toistaiseksi vain nuolijan jynssäämistä kutiseviin ikeniinsä, mutta rohkenen kuvitella, että isompien lasten kanssa leivonta voisi olla mukavaa yhteistä ajanvietettä.

Tykkään enemmän itse leipomisesta kuin varsinaisesti tuotoksieni syömisestä. Sovinkin palvelutalossa asuvan mummuni kanssa, että alan kiikuttamaan heidän alaovelleen viikottain jonkinlaista nisua. Soittelemme melkein päivittäin, mutta kiva muistaa jotenkin muutenkin, nyt kun emme voi nähdä. Pian 92-vuotta täyttävän mummuni pitkän iän salaisuus lienee se, että hän on nauttinut lähes päivittäin sopivan annoksen pullaa – taidankin ottaa tämän myös itse käyttöön.

Lihapiirakkaa, karjalanpiirakkaa, pullaa ja munavoita.

Kirjoita kortteja. Askartelutarvikkeitahan voi tilata netistä ja postikin on jälleen voimissaan, joten mikäpä sen mukavampaa kuin tekaista muutamat vanhat kunnon postikortit. Joulukortitkin voi tehdä jo nyt ennakkoon, eipähän tarvitse hiki päässä uhmata jälleen kerran viime tingassa sitä päivämäärää, jolloin posti kuljettaa vielä varmuudella joulutervehdykset perille. Ja ainahan voi tehdä vappukortit, juhannuskortit, heinäkuun kortit jne.

Pääsiäiskortteja – vauvan jalka, mangososetta ja pahvia. Idea kopsattu facebook-ryhmästä 🙂

Perusteellinen siivous. Nyt jos koskaan sille on aikaa. Kaappien ja kaikenlaisten roinalaatikoiden läpikäyminen on melko puisevaa hommaa, joten suosittelen näin kotimaisuuden tukemisen hengessä ostamaan vaikkapa pari pienpanimo-olutta luovuutta ruokkimaan. On tietenkin suotavaa käydä huoneet sitten eri päivinä lävitse, ettei päädy luovuudenpuuskissaan ihmettelemään ympärimyllätyn huoneen keskelle, koska järjestystä oli vaihdettava juuri sillä siunaaman sekunnilla.

Jos joku laatikko saa meikäläisen karvat pystyyn niin se on tämä.

Muista myös ne kaikkein veemäisimmät toimitukset, kuten saunan pesu, liesituulettimen ritilän puhdistaminen, kaakelisaumojen jynssääminen. Kaikelle tälle on nyt aikaa.

Ulkotreenaaminen on vielä sallittua. Hihkuimme mieheni kanssa onnesta soikeina, kun bongasimme ulkokuntosalin kotimme läheltä – todetaksemme hetken kuluttua, että kyseessä olikin aidattu sähköasema. Heti silmälasien päivityksen jälkeen suunnitelmissamme onkin kokeilla jonkinlaista ulkotreeniä vaunulenkkien ohessa.

Ne puhelinkeskustelut. Oikeasti, puolentoista tunnin lenkki kuluu kuin siivillä hyvän ystävän kanssa rupatellessa. Kaikenlaiset etävideopalvelut kasvattavat myös suosiotaan ja onnistuupa videopuhelu myös tavan whatsappinkin kautta.

Kirjoita. Itse toki kirjoitan tätä blogia, mutta rakastan myös muunlaista kirjoittelua. Sain tuossa idean, että kirjoittaisin lapselleni joka vuosi kirjeen, nyt ensimmäisenä vuotena myös puolen vuoden kohdalla. Tässä ensimmäisessä kirjeessä käyn tuoreeltaan läpi meidän arkeamme ja lapsen touhuja, sekä kuvaan ympäröivän maailman tilannetta nyt poikkeuksellisten olosuhteiden aikana. Olisi ihanaa antaa nämä kirjeet lapselle joskus lahjaksi, vaikkapa 18-vuotissyntymäpäivänä (juuri täysi-ikäistynyt poika osaa varmasti näitä arvostaa – taidanpa teettää muutaman varmuuskopion varuilta). Kirjeiden yhteyteen olisi ihanaa kerätä teetettyjä valokuvia kultakin vuodelta, tai miksei kuvakirjoinakin.

Tee reseptivihko. Nykyään kaikki reseptit ovat netissä saatavilla, mutta auta armias, kun lähdet googlettelemaan jälleen kerran sitä täydellistä pizzapohja- tai pullareseptiä niiden tuhansien reseptien joukosta. Olenkin jo aikaisemmin ottanut tavakseni kirjoittaa luottoreseptit vanhanaikaisesti kynällä vihkoon, mutta ajattelin koota näistä myös tietokoneella kyhätyn version. Jälleen kerran ajatukseni siintävät jo kaukana tulevaisuudessa, kun haaveilen antavani luottoresepteilläni täytetyn kirjasen lapselleni kotoalähtijäisiksi sitten aikanaan.

Teetä valokuvia tai vähintään järjestele ja talleta valokuvat ulkoiselle kovalevylle. Itse olen sitä ikäluokkaa, joka otti valokuvia kertakäyttökameralla ja sitten jännitti mitä kuvarullasta putkahtaisi ulos. Digikameroiden tuomat mullistukset olivat jo aivan pöyristyttäviä, kun kuvan saattoi pieleen mennessään vain poistaa ja ottaa uudelleen. Kenties tästä syystä rakastan edelleen paperivalokuvien selailua, ja haluaisinkin säilyttää valokuva-albumien perinnön tässä alati digitalisoituvassa maailmassa.

Nautiskele tv-viihteestä. Etenkin YLE on mielestäni viime vuosina kasvattanut tarjontaansa huikean paljon parempaan suuntaan. Laadukkaiden dokkareiden lisäksi suosikkejani ovat etenkin M/S Romantic, Luottomies, Modernit miehet (etenkin Eero Milonoff – parasta ikinä!), Sorjonen ja paljon muita. Suomalaisia alkuperäissarjoja putkahtelee nyt lisäksi maksullisista suoratoistopalveluista enemmänkin, mahtavaa, että tarjonta laajenee nordic noirinkin ulkopuolelle.

Vauvalle virkattu mustekala nyplättäväksi ja ikeniin jynssättäväksi

Opettele virkkaamaan. Yritin aikanaan alkaa kutoa villasukkaa, ja aikani sohlattuani neljän sukkapuikon kera päätin luopua siitä hommasta. Virkkaaminen sen sijaan on helppoa, netti pursuilee ohjeita virkattujen mattojen ja sisustuskorien tekoon, trikoolangasta isolla koukulla askarreltuna nämä valmistuvat muutamassa päivässä, jolloin projektiin ei ehdi kyllästyä. Miehenikin tulee jatkossa yllättymään, kuinka erilaisiin käyttötarkoituksiin nuo kyhäämäni korit taipuvatkaan.

Järjestele puhelin uuteen uskoon. Järjestyksen ihmisenä en voi sietää sitä, että puhelimessa sovellukset ovat hujan hajan ja muistin rajat paukkuvat kaiken maailman turhanpäiväisten kuvankaappausten myötä. Napsin screenshotteja jatkuvasti meemeistä, inspiroivista kuvista, resepteistä, ostoslistalle menevistä asioista jne. Nämä kaikki on nyt eräiden vauvan päiväunien aikana tullut järjesteltyä omiin albumeihinsa ja toki vauvan kuvillekin on oma kansionsa – voin sitten selailla niitä, kun ikävä iskee iltaunien aikana. Sovellukset ovat järjesteltynä käyttötarkoituksensa ja -määränsä mukaisesti ja viimeisimpänä tietenkin myös puhelimen teema on vaihdettu uuteen. Visuaalinen puoleni saa kylmiä väreitä puhelinten oletustaustakuvista, joten saatan käyttää tovinkin löytääkseni silmääni miellyttävän teeman.

Opettele muokkaamaan kuvia. Puhelinten kamerat ovat nykyään huippulaatuisia. Rakastan valokuvaamista ja olen aikoinaan haaveillut kunnon järjestelmäkamerasta. Nykyisen Huawei30:ni kuvanlaatu ja ominaisuudet ovat kuitenkin niin huippuluokkaa, että taidan jatkossakin tyytyä räpsimään kuvia ainoastaan sillä. Hyväkin kuva pääsee oikeuksiinsa pienen muokkaamisen kautta, ja olenkin siirtynyt jo kauan sitten pelkän instagramin gingham-filtterin säännöllisestä käytöstä Adobe Lightroomiin. Muokkaaminen on super helppoa ja eron kyllä huomaa heti muokatun ja alkuperäisen kuvan välillä, aina ei tarvitse kuin säätää hieman valotuksia ja sävyjä, kun taas joskus on mukava kikkailla oikein kunnolla. Koukuttavaa puuhaa kaikkinensa. Applikaatiossa on useampia ilmaisia tutoriaaleja, joista ainakin itse olen oppinut paljon, vaikkakin usein muokkaaminen tapahtuu vain luovasti soveltaen siten mikä omaa silmää miellyttää eniten.

Tuunausprojektit. Ensimmäisenä uuden ilmeen sai vauvan alunperin tummanruskea syöttötuoli, kun maalasin sen valkoiseksi. Seuraavaksi työn alle pääsi mieheni isoisän työpaikaltaan saama vaaleanruskea hylly, joka kaikessa ihanuudessaan ei vain sen värisenä oikein istunut kotiimme. Luvan saatuani hioin ja maalasin senkin valkoiseksi, jotta tuo kaunis esine saataisiin uudelleen käyttöön. Tämän jälkeen vuorossa ovat ovenkarmit. Tässä kun nyt on ollut aikaa syynätä kotia hieman tarkemmallakin silmällä, niin kaikenlaista pientä laitettavaa alkaa toden totta löytyä. Saa nähdä näyttävätkö seinät sitten aivan rupisilta uudenuutukaisten karmien taustalla – tätä menoa ei aivan pian nimittäin suti pysähdy.

Lisää ideoita saa ehdottaa! Toivottavasti näistä löytyi jotakin vinkkiä, mikäli tekemisenpuute uhkaa. 🙂

Hankinnat vauvalle – pitkä oppimäärä

Hoitopöytä on purettu tässä kohdin hyllyksi. Tähän Ikean pöytään ihastuin ystäväni luona ja lopulta metsästimme sitä tori.fi:stä sen myynnin jo loputtua aikaa sitten.

Otimme vauvahankinnat pääosin varsin lunkisti ja ainoat hankintamme pitkälle kolmanteen kolmannekseen olivat rakenneultran jälkeen ostetut body ja sukat. Sitten se iski – todellisuus siitä, että vauvalle varmaan oikeasti pitäisi hankkia jotain, ellemme pukisi sitä juuttisäkkiin ja heijaisi unille vanhassa sahtikuurnassa. Eikun jälleen silmälasit nenälle ja opiskelemaan vauva-asioita facebookin vauvaryhmiin. Tuttu tunne valtasi sisimpäni, kun käsittämättömät termit alkoivat vilahdella silmissäni yrittäessäni saada tolkkua näistä tuhat ja yksi mielipidettä sisältävistä listoista. Jumppikset, Baby-Vacit, kietaisubodyt ja unipesät – apua. Yksi asia sentään toistui listalla kuin listalla: harsoja, harsoja, kymmenittäin harsoja. Minä kaipaan uusien asioiden edessä mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa ja numeroita, ja näiden epämääräisten luetteloiden keskellä tunsin olevani luennolla, jossa jokainen uusi lause kumoaa edellisen.

Yksi taloudellisesti suurimpia hankintoja vauvaa ajatellen lienee vaunut. Jos vauvaan valmistautuminen katsotaan kokonaiseksi tieteenalaksi, niin vaunut ominaisuuksineen voitaisiin hyvin hyväksyä pitkänä sivuaineena. Vaunujen ja turvakaukalon hankinta tuottivat suurenmoista ahdistusta – niitä oli niin paljon ja lastentarvikeliikkeiden ”no JOS haluat panostaa lapsesi turvallisuuteen, niin..”– tyyppiset lausahdukset niiden kaikkein kalleimpien avaruussukkulakaukaloiden kohdalla ei ainakaan helpottanut asiaa. Ei sillä, etteikö turvallisuus olisi tietenkin prioriteetti numero yksi, mutta kun sitä muutakin hankittavaa olisi. Piti miettiä mitkä ominaisuudet olisivat niitä meille tärkeitä – no en minä tiedä, kun en edes tiedä niitä ominaisuuksia! Lähipiirin vauvallisia haastattelemalla pääsimme onneksi eteenpäin ja pikkuhiljaa vaunuasiakin alkoi hahmottua.

Sitten kun sivuaine oli taputeltu, päätin lähteä tutkiskelemaan yksittäisiä luentokokonaisuuksia, kuten vauvan nukkumisolosuhteita (asia jota en osannut edes miettiä, kunnes törmäsin jälleen kilometrin mittaiseen keskusteluun aiheesta). Sänky patjoineen, lakanoineen ja peittoineen ei ilmeisesti ollutkaan tarpeeksi, vaan pitäisi olla myös kosteussuoja, reunapehmusteet ja tiessunmitä. Olin melkein jo klikkaillut kaiken ostoskoriini, kunnes sainkin tietää, että melkein kaikkiin näihin vauva voi potentiaalisesti tukehtua. Ei kun ostoskori tyhjäksi ja uutta tutkimusta kehiin.

Sänkykatselmuksen jälkeen piti pohtia vaateasiaa. Kokotaulukot ahdistivat, minkä verran pitäisi ostaa mitäkin? Pitikö olla niitä jumppiksia ja mitä ne ovat? Missä vaatteissa vauva kotiutuisi, pitikö vastasyntyneelle olla välikausivaatteet ja oliko unipussilla ja lämpöpussilla jotain eroa? Ja tietenkin kiireen vilkkaa pitäisi hankkia se kylpyamme – ja keltainen kumiankka. Entäs kylvyssä, käyttävätkö vauvat kylpyvaahtoa? Pitääkö niitä rasvata ja jos, niin millä?

Nyt kun vauva on pian 7kk, koen että nyt on minun aikani laittaa oma lusikkani tähän mielipiteiden soppaan. Mitä vauva tarvitsee ensimmäisten elinkuukausiensa aikana – minun mielestäni?

  • No ne vaunut. Vaunumaailma on tosiaan ihan omaa luokkaansa, on kaukalot ja telakat ja isofixit, on adapterit ja kääntyvät renkaat, lukitusmahdollisuudella tai ilman. Ne omat tarpeet vaunujen suhteen ovat tosiaan lähtökohtana: liikutteko kaupungissa ja autolla vai aarniometsässä samoillen? Tuleeko vaunujen mahtua pieneen tilaan? Jos asutte kerrostalossa niin mahtuvatko unelmienne vaunut hissiin? Me liikumme paljon autolla ja vaunuttelemme pääasiassa kaupunkiolosuhteissa, kauppakeskuksissa (silloin siis kun niihin sai vielä mennä) ja asfalttiteillä. Katsoimme (sitten lopulta) tärkeiksi ominaisuuksiksi helposti kasaanmenevät rattaat, joihin turvakaukalon saisi napsautettua suoraan kiinni ilman adaptereita ja helposti kääntyvät renkaat. Päädyimme lopulta Britaxin rattaisiin Babysafe 2 i-size-kaukalolla, koska samassa paketissa tuli kaikki: yhdistelmävaunut, kaukalo ja telakka (=se mihin kaukalo kiinnitetään autossa). Uudemmissa autoissa isofix-valmius (=mihin puolestaan telakka kiinnitetään autossa), mutta vanhempien autojen kohdalla tämäkin kannattaa erikseen tarkistaa. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme ja vaunut ovat palvelleet meitä juurikin niissä ominaisuuksissa, mitä sormi suussa epäilimme kaipaavamme. Turvakaukalon suhteen näin jälkeenpäin valitsisin ehkä kuitenkin sellaisen mallin, jonka saa enemmän makuuasentoon. Vauvaa ei suositella pidettäväksi kaukalossa paria tuntia pidempään kerrallaan, koska pystyasento saattaa painaa hengitysteitä kasaan altistaen vauvan hapenpuutteelle. Mukavia kauppakeskusvisiittejä tahdittikin vauvan hengitysliikkeiden silmitön tarkkailu.

  • Sänky. Alunperin suunnittelin nukuttavani vauvan äitiyspakkauslaatikossa, kuten moni tekee (toki se sahtikuurnakin olisi ollut). Pesänrakennusvietin sekoitettua pääni päädyin kuitenkin etsimään ensisänkyä ja saimmekin hankittua sellaisen tori.fi:stä muutamalla kympillä. Olihan se ihana laittaa oikea sänky vauvaa varten valmiiksi mobileineen kaikkineen. Tosin nyt valitsisin ensisängyn sivuvaunulla, koska kahdeksan kertaa yössä on aika hemmetin raskasta nousta kurottelemaan vauvaa laitojen yli. Tämän lisäksi sängyssä oli ohuet reunasuojat, hengittävästä materiaalista tehty kosteussuoja, vauvapeitto ja lakana. Tyynyä vauva ei tarvitse – opin tämänkin vasta tutkimusta tehdessäni. Muhkeat reunapehmusteet, niin ihanilta kuin ne näyttävätkin, ovat turvallisuusriski vauvan potentiaalisesti kääntyessä kasvot niihin päin. Sama pätee unipesiin, joskin jatkuvasti valvovan silmän alla sellainen toki lienee turvallinen. (https://tukes.fi/turvallinen-uni). Kaiken kaikkiaan, jaloilla seisova oikea sänky on mielestäni mukavampi vaihtoehto laatikolle, vaikka sen voisi pinnasänkyynkin laittaa hyvin. Ensisänkyjä on itseasiassa vuokrattavissakin, mikäli sellaiseen ei halua rahojaan suuremmalti sijoittaa (vaavi.fi vuokraamat ensisängyn kulkevat vieläpä pyörillä, olisinpa tiennyt tästä vaihtoehdosta aiemmin).
Pinnasänky on edelleen meidän makuuhuoneessamme.
  • Soiva mobile oli alun alkaen lähinnä pakko saada kun se näyttää niin kivalta-tyyppinen hankinta, mutta osoittautuikin varsinaiseksi aamujen pelastajaksi siinä kohtaa, kun vauva alkoi jo hieman seurata ympäristöään. Laittamalla sen päälle sain aamuisin aikaa hampaiden pesuun, vessassa käyntiin ja tuplaespresson ryystämiseen.

  • Sitteri. Vauva viihtyi vähän vaihtelevasti sitterissä, sen kanssa oli kuitenkin helppo siirrellä vauvaa sinne missä itsekin kulloinkin oli ja parhaiten vauva viihtyi katsellen minun touhujani. Pyykit sai ripustettua ja ruuan laitettua, kunhan muisti raportoida tekemisensä viimeisen päälle. Tärinäominaisuus tuntui ainakin ajoittain rauhoittavan ja hermoja kiristävä pimpelipom-musiikki samoin – ainakin siis vauvaa.

  • Ne harsot. Meidän vauvamme ei juurikaan pulautellut, joten harsojen käyttö jäi melko vähäiseksi. Olivat ne sitten kyllä hyödyllisiä kaikenlaiseen pyyhintään ja kuivaamiseen, mutta 15 harsoa meidän kohdallamme oli liikaa. Tämä nyt on todella yksilöllistä, joten kyllä sitä nyt ainakin muutama harso (te numeroita kaipaavat: kymmenen on hyvä) kannattaa varata. Käteviä ovat myös turvakaukalon suojina ihmisten keskuudessa liikkuessa ja kutisevien ikenien jynssäämiseen sitten kun sen aika on.

  • Bodyt. Ja nimenomaan ne kietaisubodyt. Siinä kohtaa kun kokemusta vauvojen käsittelystä ei ollut lainkaan, ei tehnyt mieli alkaa tunkea tuota heiveröistä päätä pienestä kaula-aukosta läpi, entä jos sohaisen sen aivoja aukileen läpi? Kietaisubodyn pukeminen ensimmäistä kertaa oli kuin mensan testi, mutta sitten kun sen oppi niin mikään ei helpota pukemista niin paljoa. Bodyja meillä oli varmaankin noin kymmenen ja pärjäsimme tällä varsin hyvin vähäpukluisen vauvamme kanssa. Ne todella kasvavat nopeasti, joten ehkä näihin ensimmäisiin vaatteisiin ei kannata upottaa koko omaisuutta, me saimme onneksemme lähes kaiken hyväkuntoisina ja käytettyinä. Vauvan syntymäkoko tietenkin määrittelee bodyjen koot, mutta 50-kokoisilla pääsee todennäköisesti alkuun. Jos vauva syntyykin kovin pienenä, ehtii 46-koon vaatetta hakea vaikkapa sitten se kotona odotteleva puoliso (tällä hetkellä ilmeisesti näin on). Muita kokoja ehtii hamstrata myöhemminkin, vaikka vauva verrattain nopeasti kasvaakin, niin ei se nyt sentään yössä venähdä.
  • Muut vaatteet. Bodyjen lisäksi meillä oli muutamat (=noin viidet) housut ja tietenkin sukkia (10 paria riittänee alkuun). Jos aikuisten sukat häviävät pesukoneen syövereihin niin vauvojen sukat sinne mustaan aukkoon vasta häviävätkin. Unihaalareita meillä oli myös muutamat, ja jos kietaisumalli on bodyissa se juttu, niin näissä ehdottomasti kaksisuuntainen vetoketju (KappAhlilta näitä ainakin löytyy). Yön pimeinä tunteina mikään ei ole niin veemäistä kuin napittaa miljoonia neppareita kiinni vauvan rääkyessä punaisena. Paidat ovat tämän ikäisellä melko turhia selän alle rullaantuessaan. Sisätumppuja kannattaa hankkia myös muutamat (vaikkapa 3-5 paria), jottei vauva pääse raapimaan itseään.

  • Turvakaukaloon laitettava lämpöpussi. Koskee nyt lähinnä talviaikaa. Aivan huippu keksintö, kaukalon valjaat tulevat siis pussin rei’istä ja vauvan voi sujauttaa pussiin oikeastaan sisävaatteissa välttyen ylimääräiseltä pukemishärdelliltä. Koko talvena meillä ei ollut minkäänlaista toppahaalaria käytössä tästä syystä. Vaunulenkeilläkin lämpöpussi oli käytössä, silloin puimme yleensä yhden lisäkerroksen vaatetta, mutta lämpimänä pysyi. Meidän pussimme oli Emma-merkkinen ja sopi ainakin tuohon meidän kaukaloomme, eikä ollut hinnaltaankaan mitenkään kallis, muutaman kympin. Näistäkin on olemassa kaikenlaisia hienoja Siperian olosuhteisiin sopivia karvavuorattuja versioita, mutta pärjäsimme tällä varsin hyvin. Turvakaukalossa tämä on turvallisempi vaihtoehto sille, että laittaisi vauvan paksussa toppahaalarissa kaukaloon, jolloin vyöt eivät suojaa tarpeeksi napakasti.

  • Ulkovaatteet. Kiitos lämpöpussin, emme juurikaan tarvinneet muita ulkovaatteita koko talvena. Äitiyspakkauksen toppahaalaria olisi toki voinut käyttää vaunulenkeillä, mutta se on edelleen auttamatta liian iso (olisi muuten kova juttu, jos äityspakkauksesta olisi olemassa kaksi versiota kesä- ja talvivauvoille noin karkeasti). Kovemmilla pakkasilla meillä oli käytössä lämpöpussin alla uudenveroisena saatu Polarn o Pyretin Windfleece-haalari, joka on ollut kyllä ehdottoman hyvä. Mitoitus näissä on melko iso ja nyt 68cm vauva mahtuu tuohon 62-kokoiseen haalariin vielä täysin ongelmitta. Talvella käytössä oli lisäksi villapipo, villasukat, villatumput ja kaulahuivi.
  • Viltti. Lämmin viltti taipuu moneen. Tarvittaessa makoilualustaksi kyläillessä, kevyeksi peitoksi nukkuessa ja lisälämmikkeeksi vaunuihin.

  • Swaddle Up- unipussi. Tätä hehkuttivat kaikki, ja onneksi otin neuvosta vaarin. Ostimme tämän jo laitokselle ja vauva nukkui siinä joka yö noin kolmikuiseksi asti. Unipussissa siis kädet ovat pussin sisässä estäen ylenmääräistä huitomista, mutta vauva saa kuitenkin kädet nostettua pään viereen normaaliin nukkuma-asentoon. Meidän tuulimyllymme ehdoton pelastus. Edelleen joka suuntaan vispaavien käsien kanssa nukkumaan mennessä taistellessa harmittelen, ettei näitä saa käyttää enää vauvan opittua kääntymään.

  • Whisbear. Alkuun nukkumaanmeno oli yhtä huutokonserttia, kunnes törmäsin suositukseen kokeilla valkoista kohinaa vauvan rauhoittamiseksi. Kokeilimme alkuun Spotifysta (löytyy hakusanalla white noise / pink noise baby) tätä ja vauva rauhoittui silminnähden nukahtaen melkein heti. Valkoinen kohina jäljittelee siis kohdun äänimaailmaa ja rauhoittaa vauvaa nukahtamaan. Whisbearin kohina lakkaa noin 40 minuutin kohdalla ja sensori tunnistaa vauvan itkun, jolloin kohina käynnistyy uudelleen. Tämän koin melko turhaksi sikäli, kun itkevä vauva tuli joka tapauksessa nostettua rinnalle tuossa kohtaa.

  • Imetystyyny. Kroonisista niska-hartiaseudun vaivoista kärsivänä en voi tarpeeksi ylistää keksintöä nimeltä imetystyyny. Vauva lepää tyynyn päällä lähes itsestään ja toki siitä täytyy kiinni pitää, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, kun muutaman kerran jouduin imettämään aivan sanoinkuvaamattomassa vänkyräasennossa niskaparkaani suojatakseni.
  • Lelut. Pieni vauva nyt ei leluja tarvitse, mutta siinä kohtaa kun ympäristö alkaa hiukan kiinnostaa, viihtyi ainakin meidän vauvamme lelukaaren alla roikkuvia leluja katsellen. Sisustuksellisen painajaisen muodostavat värikkäät lelut ovat tietenkin parhaita. Tarttumisvaiheessa purulelut ovat ykkösiä, joskin suurehkosta leluarsenaalistamme huolimatta taikinanuolija taitaa olla tuon minimalismin ystävän paras kaveri. Kaikenlaiset rapisevat pehmokirjat ovat myös kivoja. Näitä tosin ehtii hankkia sitten myöhemminkin. Nyt melkein 7kk ikäistä vauvaa rauhoittaa nukkumaanmennessä myös unipupu.

  • Talkki ja sinkkivoide. Kaksi päivää kotiutumisen jälkeen olin aivan kauhuissani, kun löysin vauvan kaulapoimusta kirkuvanpunaisen hautuman ja soittelin potilashotellin kätilölle paniikissa ohjeita. Sinkkivoiteella tuo rauhoittui päivässä ja talkkia tulee ripoteltua edelleen herkästi hautuvalle vaippa-alueelle.

  • Baby-Vac-nenäimuri. Uskoin vertaisiani ja päädyin ostamaan tämän muiden vastaavien sijaan. En ollut uskoa silmiäni, kun luin ohjeet ja niissä kehoitettiin liittämään imuletku imuriin. Siis pölynimuriin. Paniikissa tein työtä käskettyä varmana että imaisisin vauvani nenän mennessään, mutta ykkösteho on tosiaankin kevyt ja pahimmatkin maitokokkareet lähtevät tällä kätevästi. Vauvallakaan ei juuri ilme enää värähdä lähestyessäni sen nokkaa imureineni. Maitopalluroiden ollessa tiukassa kannattaa suihkaista Physiomer Baby Mistiä alkuun.

Seuraavien hankintojen suhteen koen, että olisimme pärjänneet ilmankin:

  • Vaipparoskis. Haksahdimme tämän turhakkeen jostain syystä hankkimaan. Vaipparoskiksessa on siis muovipussikasetti ja roskiksen mekanismia pyöräyttämällä se kietaisee jokaisen vaipan oman pussinsa sisään ja lopuksi tämä vaippapussipötkö sitten kiikutetaan roskikseen. Ensinnäkin oli hieman iljettävää tunkea niitä kakkaisia vaippoja käsin sinne pieneen aukkoon ja toiseksi niiden kasettien ostaminen on melko kallista. Päädyimme sitten melko pian käyttämään tavan poljinroskista eikä täällä tiettävästi kakkalemuissa olla elelty (tätä sopisi toki kysyä ennemminkin vierailtamme).

  • Hoitopöytä. Hoitopöydän hankkiminen ja valmiiksi laittaminen on tietenkin omanlaisensa virstanpylväs vauvantuloon valmistautuessa, ja muutaman kuukauden ajan jaksoimmekin tunnollisesti kiikuttaa vaippaansa itkevän vauvan omaan huoneeseensa hoitopöydälle vaipanvaihtoon. Monta kertaa yössä toistettuna tämäkin alkaa tuntua lopulta melko puisevalta hommalta, ja olo olikin kuin Arkhimedeellä kylpyammeessa, kun tajusimme tuossa taannoin, että mehän voimme vaihtaa sen vaipan vaikka sängyssä. Tämä tokikaan ei ole kovin mielekästä silloin, jos poikavauva ruikkii pissat pitkin huonetta, mutta olemme päättäneet ottaa tietoisen riskin. Laittamalla uuden vaipan valmiiksi vanhan alle saa tätäkin riskiä hieman minimoitua. Tämän oivalluksen myötä pakkasinkin hoitopöydän pehmusteineen varastoon. Hoitoalustaa voi käyttää missä vain, esimerkiksi pesukoneen päällä ja erillisessä huoneessaan vesipisteen ulottumattomissa vaipanvaihtopiste oli jokseenkin hankala.

  • Itkuhälytin. Meille tämä oli turha, koska alakertamme on sen verran kompakti, että vauvan itkun kuulee kyllä ja ulkona vaunuissa vauva ei koskaan oppinut nukkumaan. Heräsi aina vaunujen pysähdyttyä, joten tähänkään tarkoitukseen se ei oikein passannut.

  • Kantoreppu. Tula FTG-reppu vaikuttaa edelleen ominaisuuksiltaan vallan hyvältä, mutta meillä käyttö jäi muutamaan kertaan. Vauva ähisi kuumissaan ja minulla valui hiki sekä ihan fyysisten olosuhteiden vuoksi että siksi, että jouduin tarkkailemaan jatkuvasti hengittääkö se. Nyt toki kun vauva on isompi, ajattelimme kokeilla tätä uudelleen. Miehestäni tuleekin kantoreppuiskä, halusi tai ei.
  • Hoitolaukku. Melko turhake mielestäni, siis nämä varsinaiset hoitolaukut. Parhaaksi olen kokenut Fjällrävenin Kånken-repun, jossa tavarat pysyvät järjestyksessä sen suoran muodon ansiosta. Hoitoreppu on meillä ylipäätään melko riisuttu: vaippoja, vaihtovaatteet, harso, kosteuspyyhkeet, tutti, pilttipurkki ja lusikka ja neuvolakorttikin siellä aina kulkee. Kovin suurta arsenaalia vauvan kanssa liikkuessani en ole kokenut tarvitsevani ja pahimmassa kiireessä olenkin napannut vain parit vaipat taskuuni ovesta ulos sännätessäni.

  • Seisova kylpyamme. Alkuun vauva tuntui inhoavan kylpemistä, joten päädyimme ottamaan sen mukaan suihkuun – siitä se nautti alusta asti ja koko toimituskin oli paljon nopeampi kuin kylvettäminen. Aivan pienen vauvan kanssa kylvetys on mielestäni epäergonomista oli ammeessa sitten jalat tai ei ja olemmekin palanneet kylpyhommiin nyt vasta, kun vauva siitä selvästi nauttii ja osoittaa jonkinlaista jäntevyyttä kylpytuessa ollessaan. Kaikkein mukavimmin tämäkin tapahtuu nykyisin kylpyhuoneen lattialla ammeen vieressä istuen (ja kastuen).

  • Imetystuoli. En tiedä miksi ajattelin, että vauvan nukkuessa meidän huoneessamme lähtisin imetyshommiin viereiseen huoneeseen (vauvan tulevaan omaan huoneeseen) keskellä yötä. Pesänrakennusviettiä (lue: maanista Ikea-shoppailua) on jälleen kerran kuitenkin syyttäminen, kun sellaisen kuitenkin hankimme. Tuoli itsessään oli äärimmäisen mukava (Ikea Strandmon), mutta ei sille vain ollut käyttöä. Ensimmäisinä öinä kirmaisin hormonihuuruissani sohvalle imettämään ja tv-sarjoja katselemaan. Hyvin pian aloin kuitenkin laiskistua ja jäin sänkyyn imettämään, edelleen kuitenkin täysin hereillä tv:tä katsellen. Muutaman viikon kuluttua tuijotinkin enää lamaantuneena seinää ja odotin ajan kulumista. Päivisinkin imetys tapahtui missä milloinkin, muttei koskaan tuossa tuolissa. Sentään jotain käyttöä tuolille saimme, kun hiljattain siirsimme sen olohuoneeseen ja siitä tuli ihan vain nojatuoli.

Loppuun vielä rautalangasta vääntäen, koska olisin itse mieluusti ottanut tällaisen listan vastaan. Jos nyt siis odottaisin uutta vaavia saapuvaksi (mitä toivottavasti en vielä tee), löytyisi valmiina seuraavat (vaatteet koossa 50-56):

  • 10 kpl kietaisubodyja
  • 5 pehmeät trikoohousut
  • 10 paria sukkia
  • 3-5 paria sisätumppuja
  • Pipo, villasukat, villatumput
  • 3 yöhaalaria
  • 10 harsoa
  • (Swaddle up-unipussi)
  • Lämpöpussi vaunuihin
  • Nukkumapaikka vauvalle (patja, hengittävä kosteussuoja jos lainkaan, vauvalakana, vauvapeitto)
  • Viltti/trikoopeitto
  • Vaippoja
  • Talkkia
  • Sinkkivoidetta
  • Hoitoalusta
  • Pyyhe vauvalle (äitiyspakkaus)
  • Baby-Vac
  • Physiomer Baby Mist
  • Varalle muutama purkki korviketta ja tuttipullo
  • Tutteja (suositellaan käytettäväksi parin viikon ikäisestä, jottei mahdollisen imetyksen suhteen imuote kärsi)

Näillä pärjää mielestäni jo pitkälle ja kaiken muun ehtii hankkia myöhemminkin.

Meidän arki

Olen lukenut blogeja vuosikaudet ja rakastanut aina arkipostauksia, joten ajattelin sellaisen itsekin rustailla. Tuossa taannoin jynssäsin antaumuksella vessanpönttöä vauvan mentyä nukkumaan ja tulin kaikessa tyytyväisyydessäni miettineeksi, että mikä viikonpäivä oikein olikaan. Perjantai. Enpä olisi kuvitellut vielä reilu vuosi sitten että tulisin olemaan varsin tyytyväinen nykyiseen tapaani viettää perjantai-iltaa.

Töissä käydessä ero viikonlopun ja arjen välillä oli selvä kuin pläkki. Kotiin päästyä hartiat laskeutuivat muutaman sentin alaspäin (usein vain mennäkseen hetken kuluttua totaaliseen juntturaan viikonlopun tensiopäänsäryn pistäytyessä käymään), ja piti oikein miettiä, miten nuo arvokkaat edessä olevat tunnit käyttäisi mahdollisimman tarkasti hyväkseen. Tein useamman vuoden töitä vielä kuun joka toisena lauantainakin, jolloin työviikon päätyttyä oltiin vieläkin suurempien kysymysten äärellä. Parhaimmillaan sitä oli noin 36 tuntia aikaa sekä rentoutua, että tehdä asioita, nähdä kavereita ja olla vain itsekseen, käydä kävelyllä ja harrastaa kaikkea kehittävää.

Nyt arkipäivät ja viikonloput ovat keskenään samanarvoisia, ja arki etenee varsin verkkaisesti tässä ihanassa vauva-arjessa – päivämäärän ja välillä viikonpäivänkin saa oikein kalenterista tarkistaa. Pohdin jo kauan ennen vauvan tuloa, miten osaisin nauttia vain kotona olemisesta, ja kuinka höperöityisin alle kuukaudessa. Enpä olisi uskonut, että nauttisin tästä kaikesta niin täysin siemauksin, että ensimmäistä kertaa elämässäni voin ihan oikeasti sanoa nauttivani arjesta.

Nyt eletään tietenkin poikkeuksellisia aikoja koko maailmassa, mutta meidän arkeemme tämä ei ole juurikaan vaikuttanut, mitä nyt sosiaalinen kanssakäyminen on kutistunut aivan olemattomiin, eikä kauppakeskuksiin pidä enää lähteä viettämään aikaa. Julistauduttuani kuitenkin jo vuodenvaihteessa kesään asti ulottuvaan ostoslakkoon, sopii tämäkin itse asiassa minulle paremmin kuin hyvin. Vauvauinnin päättyminen harmittaa, mutta teimme senkin suhteen päätöksen lopettamisesta jo ennen kuin niin virallisesti tapahtui. Meidän harrastuksemme ovat nyt toistaiseksi nekin tauolla ja se luonnollisesti korpeaa, mutta onneksi on muitakin vaihtoehtoja liikkumiselle.

Pyrimme suhtautumaan tähän koko tilanteeseen mahdollisimman neutraalisti, kotona on nyt vain pysyttävä, ja se kodin ulkopuolinen elämä jatkuu sitten myöhemmin. Onneksi kuitenkin voin todeta, että elämä jatkuu kaikesta tästä huolimatta, nimittäin tämä täysin arkipäiväinen ihana elämä.

Tältä siis näyttää kutakuinkin meidän aivan tuikitavallinen päivämme vastikään puoli vuotta täyttäneen vauvamme kanssa:

04.00 Ensimmäinen ja ainoa yösyöttö. Nämä ovat vähentyneet onneksi iltapuuron aloittamisen myötä. Siirryimme muutama viikko sitten kokonaan korvikkeelle erinäisistä syistä, joten syöttäminen itsessään on varsin nopea toimitus, mutta uudelleennukahtaminen on vauvalle haastavaa. Tässä kohtaa vauva siirtyykin yleensä meidän sänkyymme nukkumaan, jottei tarvitse kyyristellä selkä kivuliaassa krampissa pinnasängyn päällä rauhoitellen joka ilmansuuntaan tuulimyllynä pyöriviä raajoja. Tässä kohtaa toinen, se sillä kertaa onnekkaampi, meistä siirtyy yleensä sohvalle nukkumaan.

07.00 Herätys! Olemme varsin iltavirkkua sakkia ja nämä aamuherätykset pistävät kyllä irvistämään, etenkin kun emme millään malta mennä nukkumaan ennen puolta yötä, usein nukkumaanmeno venähtää reilusti seuraavan vuorokauden puolelle. Usein vauva on, luojan kiitos, tässä kohtaa hereillä maksimissaan 1.5 tuntia. Aamupuuron ja -maidon jälkeen siirrymme yleensä hetkeksi leikkimatolle. Vauva leikkii itsekseen ja televisiossa pyörii uutisaamu. Heti ensimmäisen silmänhieraisun jälkeen kuitenkin pikapikaa takaisin sänkyyn nukkumaan. Tässä kohtaa otamme usein itsekin vielä torkut vauvan nukkuessa onneksemme yleensä 2-3 tunnin aamupäiväunet. Hampaitakiristävän aamuherätyksen sietää espressokupillisen voimin, kun tietää pääsevänsä itsekin vielä hetkeksi unille.

11.00 Herätys numero kaksi. Tässä kohtaa koko jäsenistömme alkaa olla jo kutkakuinkin tolkuissaan katkonaisen yön jäljiltä. Espresso numero kaksi tulille tuplana ja sitten hommiin. Tässä kohtaa lounaslinjasto tarjoaa lihasosetta ja maitoa, jonka jälkeen jälleen leikkimatto kutsuu uusin energioin. Kiinteät maistuvat hyvin, joskin äärimmäisen sottaisesti. Tähän saakka syötöt ovat tapahtuneet sylissä, koska istuessaan vauva heiluu kuin heinäseiväs. Onkin aikamoinen toimitus ohjata sose sylissä venkoilevan vauvan suuhun, vieläpä kun mukamas liian hitaiden liikkeiden välissä suuhun hakeutuvat sormet toisen käden tavoitellessa lusikkaa itselleen. Eipä ole enää sitä ongelmaa, etteikö olisi tarpeeksi pyykkiä pestäväksi (edelleen mental slap itselleni kuuden kuukauden takaiseen aikaan, kun tätä harmittelin). Vauvallehan nyt olisi aivan sama, vaikka viettäisi kaiket päivät yöhaalarissaan, mutta itse tykkään pitäytyä rutiineissa näin poikkeusaikoinakin ja puemme tämän ruokailusirkuksen jälkeen päivävaatteet. Tässä kohtaa syömme myös itse lounaan vuoroissa ja otamme molemmat puolituntisen lounaan päälle, lähinnähän sitä nyt tulee sosiaalisen median pariin karattua.

13.00 Ulkoilun aika. Päivittäin on pakko päästä ulos nykyään, muuten leviää pää. Vaunulenkkien ongelmaksi alkoi muodostua se, ettei vauva oikein enää nukkunut vaunuissa ja koko lenkin ajan sai kuunnella mutinaa vaunukopasta, kun ulkomaailma alkoi kiinnostaa liiaksi. Vaihdoimmekin rattaisiin tällä viikolla ja heti helpotti, vauva seurailee mielenkiinnolla maisemia ja saattaapa jopa hetkeksi nukahtaakin. Tunnin – puolentoista verran yleensä ulkoilemme tutuissa maisemissa – vähän liiankin tutuiksi alkavat jo käydä. Olemmekin suunnitelleet, että voisimme silloin tällöin ajella autolla muihin lenkkimaisemiin, jotta jälleen vältyttäisiin pään leviämiseltä.

Kotiinpäästyä olisikin jälleen murkinasettiä, ja tarjolle asetetaan tällöin hedelmäsosetta ja maitoa. Koska ulkoillessa unet eivät välttämättä kovin pitkiksi ehdi, ottaa vauva yleensä ulkoilun ja syömisen jälkeen vielä torkut. Helpoiten se nukahtaa jomman kumman viereen sängyssä ja toinen nukuttaakin vauvan toisen puuhaillessa tällä välin omiaan. Itse yleensä saan tässä kohtaa järjesteltyä hieman kotia, valmisteltua päivällistä, pestyä pyykkiä tai ihan vain oltua.

16-17 Torkut ohi. Yleensä tässä kohtaa tulee hassuteltua jonkin aikaa sängyssä porukalla, vauva nauraa nykyisin melkein kaikelle (tunteepahan itsensä hauskaksi edes joskus), etenkin kaikenlaisille päristeleville äänille ja kutitukselle. Kädet havittelevat kolmea ohimohiustani ja silmälasit viskataan sängynnurkkaan. Edelleen laittaa myös nenäni suuhunsa, vaikka olen yrittänyt sanoa, ettei se näin korona-aikana ole oikein korrektia. Kasvissose- ja maitoaterian jälkeen puuhastelemme yleensä jälleen leikkimatolla. Kutiseviin ikeniin huippuniksi on jäisillä mustikoilla täytetty makututti, jota vauva imeskelee antaumuksella, heittelee toki myös päin vaaleanbeigeä sohvaamme ja valkoista villamattoamme. Nyt tosin, kun vatsalle kääntyminen on se juttu, noin joka kolmas minuutti pärähtää kuuluviin dramaattinen itku, kun tuttia ei niin vain saakaan suuhun päinmakuulla. Ei auta kuin rientää hätiin joka ikinen kerta. Olemme myös harjoittaneet taiteen alaa värikylpyjen ja mustikkamaalauksien keinoin, ja välillä aloitamme itkun siivittämän pukeutumissouvin päälle mennäksemme takapihalle katselemaan meininkiä. Joskus täytyy myös itsekkäästi tehdä jotakin myös oman henkemme pitimiksi, ja siirrettävä vauva keittiön lattialle ruuanlaittokurssille – onneksi silikoninen nuolija tuo vaihtelua tavan helistimiin. Välillä intoudun tanssimaan vauvalle lastenmusiikin tahtiin (onnekseni ainakin näyttää nauttivan, vaikka esittävän taiteen vuosistani on hieman aikaa), ja mieheni päästää mielellään sisäänsä tukahdutetun runonlausujansa valloilleen loruttelemalla Hanhiemon iloista lipasta.

Aluksi ahdistuin hieman siitä, miten ihmeessä saisin ajan kulumaan vauvan kanssa, mutta melko tarkka rutiini helpottaa paljon asioita, kuten sekin, että vauva alkaa olla melko ennakoitava jo. Säännölliset uniajat luovat itselle henkistä kestävyyttä, kun tietää ettei viihdytettävää tarvitse keksiä tunneiksi, vaan yleensä maksimissaan kahdeksi. Pyrimme myös siihen, että vauva saisi aikaa leikkiä ihan itsekseenkin, mutta nykyisellään vatsalta selälle kierähtämisen vaikeus saa vauvan loukkaantumaan siinä määrin, että autonomia kärsii väistämättä.

Tässä kohtaa viihdytämme vauvaa yleensä vuoroissa, jolloin toinen saa tehdä kotitreeniä tai mitä ikinä haluaakaan. Ja siis, näinä poikkeuksellisina aikoina jopa minä olen alkanut ihan pitää tästäkin vaihtoehdosta. Joskus treenaan myös vauvan kanssa, vauva kuvittelee tämän olevan erityinen panostus hänen ylhäisyytensä viihdyttämiseksi ja 8.5 kiloinen jässikkä käy jo ihan pienestä kahvakuulasta. Välillä se katselee selällään nauraen, kun teen jumppakuminauhan avulla kyykkyjä sen edessä – eipähän ainakaan tule ajatelleeksi liikoja itsestään tällaisen PT:n edessä.

18.00 Iltarutiinien aika. Tässä kohtaa on yleensä joko kylvyn (ainakin mikäli makututti on ollut kuvioissa mukana) tai vaihtoehtoisesti suihkun aika. Vauva nauttii silminnähden molemmista ja leveä hymy paljastaa innostuksen jo siinä kohtaa, kun suunnataan kylpyhuoneeseen. Vanhan kansan lappupesuja se ei voi sietää, ja kun iho sen erittäin hyvin rasvaamattakin kestää, niin olemme suihkutelleet päivittäin. Suihkun tai kylvyn jälkeen siirrymme hämärrettyyn makuuhuoneeseen, jossa syödään iltamaito ja -puuro vaippasillaan (koska sotku) ja sen jälkeen pujahdus unihaalariin.

Nukuttamisessa olemme käyttäneet kahta tapaa. Joko mieheni nukuttaa vauvan suoraan sänkyynsä (pitkäpiimäinen tapa), tai sitten minä otan sen kainalooni (taattu tainnutus muutamissa minuuteissa). Syliinnukuttaminen lienee varsinainen karhunpalvelus ja voisimme varmaan jo alkaa rustata hakemusta Supernanny-ohjelmaan, mutta kun se on niin suloinen siinä tuhistessaan ja paidanrinnuksestani kiinni pitäessään. Sänkyyn siirrettäessä vauva kyllä yleensä herää sen verran, että ymmärtää ympäristönvaihdoksen, joten emme ole jaksaneet tästä vielä stressata. Katsotaan sitten, kun vielä armeijan kotilomillakin saan nukuttaa pojan syliini, voi olla että asenne on silloin hieman eri.

20.00 Oma aika alkaa. Käytännössä siis syömme päivällisen, katselemme telkkaria, sometamme ja ihan vain oleskelemme. Yhdentoista maissa siirrymme yleensä sänkyyn katselemaan lisää televisiota ja vauvan ensimmäinen syöttökin menee siinä hereillä ollessamme. Kai niitä yösyöttöjä siis periaatteessa on kaksi sitten kuitenkin. Tässäkin kohtaa nukutan vauvan vielä uudelleen usein syliin, ihan vain koska ikävä on jo ollut kova, enkä usein malta laskea sitä omaan sänkyynsä ennen kuin yläselkäni tuntuu siltä kuin siellä puuhailtaisiin stiletin kanssa.

Kaiken kaikkiaan arkemme on siis hyvin rutinoitunutta ja pidän siitä. Mikään armeijakuri täällä ei tietenkään vallitse ja nuo kellonajat nyt saattavat heittää molempiin suuntiin, mutta on helpottavaa, kun tietää suunnilleen mitä seuraavaksi tapahtuu ja milloin. On myös ihanaa, kun on kaksi aikuista tätä arkea pyörittämässä ja hyvin joustavasti olemme ainakin tähän asti saaneet sumplittua omat hetkemme sen mukaan kumpi sitä enemmän kulloinkin tarvitsee. Vauvan hoito jakautuu melko tarkalleen puoliksi, mikä tuntuu hyvin arvokkaalta sekä omastani että vauvan näkökulmasta. Kerran tosin meinasin haksahtaa ansaan, kun mieheni väitti, että olisi parempi, jos syöttäisin soseet, kun olen siinä niin paljon parempi. Ei mennyt läpi.

Elämä puolivuotiaan vauvan kanssa on hyvin erilaista kuin vastasyntyneen tai kolmikuisen vauvan kanssa. Tämä on kaikin puolin antoisampaa, helpompaa ja ennakoitavampaa. Ei sillä, ettenkö olisi nauttinut kaikista näistä kuukausista ja etteikö välillä ole ikävä sitä pienen pientä ryppyistä nyyttiä, ja kaiholla ajattelen kaiken aikaa sitä, kuinka aika kuluu niin hirveän nopeasti. Kuitenkin vauvan kasvu ja kehittyminen tuo kaiken aikaa niin paljon uusia aspekteja tähän kaikkeen. Etenkin sydänalaani lämmittää, kun se kikattaa melkein tikahtuakseen esitellessäni sille alkeellisia koomikontaitojani.

Olemme hyvin kotivetoisia noin lähtökohtaisesti ja on ollut ihanaa vain puuhastella kotona ja viettää tätä aivan tavallistakin tavallisempaa arkea. Listaihmisenä olen kerännyt puhelimeni to do-applikaatioon jo liudan kaikenlaisia puhteita, joihin voin tarttua tylsyyden iskiessä (joskin tuntuu, että en tästä kaikesta käsissä olevasta ajasta huolimatta saa oikein mitään aikaiseksi). Niin kamala kuin vallitseva tilanne onkin, opettaa se varmasti nykyihmisille myös jotakin hyvääkin, nimittäin taitoa vain olla (okei, meillä ei ole esimerkiksi kotikoulussa olevia lapsia, mutta puhunkin tässä nyt lähinnä omasta näkökulmastani) ja ehkä tehdä kaikkia niitä asioita, joille ei normaalisti olisi aikaa. Meille tämä on tarkoittanut noiden aivan tavallisten leikkimattohetkien äärelle pysähtymistä, ihan vain olemista ja ennen kaikkea toisistamme ja tästä omasta pienestä perheestämme nauttimista.