Arkinen maanantai

Kuten sanottua, itse rakastan arkipostauksia. On ihanaa kurkistaa ihmisten arkeen kuvien ja tekstin muodossa – muidenkin kuvien, kuin instagramiin ladattujen viimeisen päälle aseteltujen kahvikuppos-marmoripöytäkuvien. Tämä postaus on aivan tuikitavalliselta maanantailta tällä viikolla, olkoonkin että kyseessä oli arkipyhä, mutta eipä tuo näinä aikoina päivän kulkuun vaikuta. Koska jatkuva vauvavauvavauva-toisto saa tekstin kuulostamaan ala-asteen äidinkielen aineelta, päätin kutsua tuota vauvaamme jatkossa täällä blogissa Maraksi (joka on siis hänen oikea lempinimensä). Lisäksi valitettavasti tulen jatkossa sortumaan me-persoonapronominin viljelyyn vauvasta puhuttaessa – vannoin etten näin koskaan tekisi, mutta eipä olisi pitänyt. Vannoin muuten aikanaan myös, etten koskaan liittyisi yhteenkään Facebookin lastenvaatekirppisryhmään – no, nyt olen jäsenenä niissä kaikissa ja selailen ilmoituksia hartaudella. Mutta asiaan, tässä siis meidän arkinen maanantaimme, kiinnosti tai ei 😀

08.00 herätys. Olen nukkunut sohvalla ja takana on seitsemän tuntia lähes katkeamatonta unta, KIITOS mieheni, kun hoidit yön ainoan syötön. Olo on pitkästä aikaa jopa ihmismäinen, joskin täysin mihinkään kykenemätön, ellen saisi tuplaespressoani noin niin kuin heti. Mara möyrii tyytyväisenä leikkimatolla ja saan rauhassa syödä vakioaamiaiseni, eli kreikkalaista jogurttia granolalla. Ihmettelen, miten tuo sama leikkimatto voikin tuottaa niin suurta ihmetystä joka ainoa aamu? Ellei olisi pyhä, katselisin toisella silmällä Uutisaamua. Olen jostain syystä aina fanittanut aamuvarhaisen uutislähetyksiä, ja joskus myöhempään herätessäni saatan laittaa kyseisen ohjelman pyörimään tallenteelta. Aurinkoisina aamuina tsekkaan pikaisesti myös takapihan meiningin ja kuuntelen hetken lintujen aamukonserttia. Näin korona-aikana en voi tarpeeksi kiitellä itseäni ja miestäni siitä, että teimme oikeastaan tasan vuosi sitten varsin riskaabelin ostotarjouksen nykyisestä kodistamme – ja se meni läpi.

Herra päivänsäde siinä odottelee aamupuuroa – jos tässä seurassa ei pahimmankin aamukörmyn huulille karkaa pieni hymy, niin ei sitten missään. Puuro on siis Maran lempiruoka numero yksi, sitä on saatava, ja sitä on saatava nopeasti. Koska olen vain ihminen, ja näin ollen aina auttamatta liian hidas, jouduttaa hän toimintaani läimimällä pöytää kuin maailman aggressiivisiin blackjack-peluri. Puuron kanssa tarjoillaan hedelmäsosetta ja huikka vettä päälle. Vesikupin ilmaantuminen näköpiiriin kirvoittaa suuremman innostuksen kuin kangastus autiomaassa ja olenkin pohtinut pitäisikö sitä vettä sitten antaa enemmän?

Aamiaisen jälkeen siivoilen nopeasti keittiön, koska joku idiootti (=minä itse) on jättänyt sen taas illalla siivoamatta. Ai samperi kun ottaakin päähän aloittaa aamu siivoamalla. Onneksi tässä ei kauaa mene ja Marakin pysyy tyytyväisenä syöttötuolissa haaveilevasti takapihamme horisonttiin katsellen. Siisti keittiö, parempi mieli. Taidankin teettää tästä kaunokirjaillun koristetekstin keittiön seinälle.

Sitten sosesouviin: vuorossa tällä kertaa hedelmäsoseet pakkaseen, koska päätin olla pihi ja tehdä nämä itse (säästää oikeasti aika paljon riihikuivaa siinä kohtaa, kun vauva syö noin 6 purkkia päivässä). Lihasoseet ostamme valmiina. Marahan ei tämän työn tarpeellisuutta ymmärrä lainkaan, vaan kyylää minua loukkaantuneena leikkimatolta. Siirryn hänen viereensä lattialle, sujuu se kuoriminen näinkin. Säästän myös kallisarvoisia askeleitani, kun ei tarvitse rampata edestakaisin kääntelemässä mahallaan huutavaa poikaa takaisin selälleen (voisi muuten oppia senkin pian itse, kun kerran mahalleen päätyminen loukkaa tunteita niin suuresti).

Soseet valmiina. Mara sai kielellistä virikettä selostaessani ääneen tämän puisevan touhun vaiheita yksityiskohtaisesti, ja minä saisin pian käyttää hänen päiväuniaikansa johonkin oikeasti kiinnostavaan.

Välimaito. Yhtenä päivänä annoin vitsillä tuttipullon sängyssä makaavan lapsen kätösiin ja jukopliuta hänhän joi itse (katsoen minua siihen tyyliin, että oli jo tovin odotellutkin tätä askelta kohti itsenäisen vauvan elämää) – ja on juonut siitä asti. Vielä kun oppisi oman vaippansa vaihtamaan, niin voisin siirtyä henkilökohtaisen avustajan työstä talon sisäisen konsultin tehtäviin.

11.00: Soselounas ennen päiväunia. Kesken syömisen Mara alkaa hangata silmiään sen näköisenä, että kohta on helvetti irti, ellei päiväunet ala N-Y-T NYT. Lusikoin paniikissa loput soseet vauvan suuhun ja äkkiä sänkyyn. Nukahtaa nopeasti, kerrankin. Samalla tajuan, että nälkähän se siellä itselläkin jo vatsaa kipristää. Luojan kiitos olin eilen kaukaa viisas, ja tein paistettua riisiä myös tämän päivän lounastarpeiksi. Pitkään nämä aamut olivat sen sorttista sekamelskaa, etten edes älynnyt ajatella koko lounasta, puhumattakaan, että sellainen olisi ollut valmiina jääkaapissa. Sitten siirtelin kiljuvaa nälkää jogurteilla ja banaaneilla, kunnes huono olo iski jossain kohtaa väistämättä. Nälkäkiukku ei ole vain vauvojen juttu, sen tietää miehenikin.

Pikasutaisu meikkiä naamaan, vaikkei ohjelmassa kotoilua ja lenkkiä suurempaa aktiviteettia olekaan. En todellakaan meikkaa päivittäin, mutta kun äitiyslomaa on takana reilut 8kk, piristää mieltä kummasti pieni ehostautuminen. Kummasti sitä myös kuitenkin tottuu meikittömään pärstäänsä. Meinasin tuossa taannoin nimittäin pitkän meikittömän kauden jälkeen kiljaista kauhusta peiliin vilkaistessani – näytin täysissä pakkeleissani mielestäni aivan katutolpan juurelta karanneelta.

Tänään Mara tuntuu viihtyvän höyhensaarien päiväreissullaan, ja saan saateltua yhden kesken oleva projektin loppuun, kun sutaisen viimeiset maalikerrokset mieheni perintöhyllyyn. Ai että, aivan älyttömän rentouttavaa puuhaa, onneksi seuraava maalausprojekti odottaa jo työhön tarttumista. Päiväunien ajalle ei kylläkään voi suunnitella mitään sellaista projektia, mitä ei voi tarpeen vaatiessa keskeyttää. Koskaan ei nimittäin tiedä kauanko unet kestävät. Kaikenlaista fiksua se evoluutio on tuottanut, muttei on/off-uninappia pikkuvauvoihin.

12.00 unet jatkuvat vieläkin. Päädyn kirjailemaan muutaman sanasen blogiin. Nämä aamupäivät Maran nukkuessa ovat nykyisin ehdottomasti sitä kaikkein lemppareinta aikaani. Yleensä aikani kuluu joko blogin, virkkaamisen tai jonkinlaisten pienten kodin projektien parissa (kuulostaa aika glamoröösiltä, mutta nautin tästä elämänvaiheesta suuresti). Tai sitten valmistelen esimerkiksi päivällisen siihen pisteeseen, ettei juuri tarvitse kuin paistinpannua näyttää sitten kun sen aika on. Puhelimen selailukin on jäänyt huomattavasti vähemmälle viime aikoina, kun olen huomannut, että tällaiset aktiivilepohetket rentouttavat oikeasti paljon paremmin kuin se iänikuisten somefeedien pläräily. Välillä on tietenkin ihan paikallaan vain olla ja rötvätä sohvannurkassa puhelin kourassa.

13.00 makuuhuoneesta kuuluu kiljaisu: päiväunet done. Eikun epämääräistä keliä vilkuillen kaikkea mahdollista päälle ja vauva rattaiden kyytiin. Tuntuu, etten vieläkään ole kovin perillä siitä miten vauva tulisi milloinkin pukea ja sormi menee suuhun joka ikinen kerta, kun ulosmeno on edessä. Saamme ystävästäni ulkoiluseuraa ja rämmimme kolmisen varttia vuosisadan räntäsateessa, kelistä huolimatta on mukava vaihtaa kuulumisia ja tuleepahan itsekin liikuttua edes vähäsen. Mara ei taida kuitenkaan olla oikein lenkkituulella, vaan jupisee tuolta rattaidensa uumenista tuttuun tyyliinsä melkein koko matkan. Nykyisin on melkein harvinaista, että lenkkeilyn lomassa saataisiin päiväunetkin hoidettua, ellei sitten tehdä oikein ekstrapitkää lenkkiä. Kauniilla säällä poika katselee mielellään maisemia päästyään vihdosta viimein nauttimaan matkanteosta istuen, mutta näillä keleillä.. jos vain katse voisi tappaa.

14.30: parempi mieli sisällä. Lenkin jälkeen porkkana-kukkakaali- ja kiivisoseet linnunpoikasena ruokaa odottavan vauvan kitusiin, ja sitten tutkiskelemaan, olisiko leikkimaton tarjonta uudistunut tässä välissä. No eihän se ole, ainakaan minun mielestäni. Tämä Ikeasta ostettu jättimäinen leikkimatto on ollut ihan huippu, alla oleva vauvaystävällisen vaalea villamatto pysyy pukluvapaana ja illalla tämän saa kääräistyä leluine päivineen sivummalle. Lelukaaren sai hyvästellä jo aikaa sitten, kun Mara löytyi milloin mitenkin päin jaloistaan kaariin kietoutuneena.

Leikkimatolla viihtyminen on vaihtelevaa. Välillä siinä pyöriskellään tyytyväisenä tovi jos toinenkin, kun taas välillä ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka matolle levittelisi koko huushollin lelutarjonnan ja keittiövälineet päälle. Pyrin tietenkin siihen, etten olisi aivan koko aikaa itse vieressä viihdyttämässä, mutta eipä tuossa useinkaan ole vaihtoehtoja, kun vauva kiljuu mahallaan kuin hyeena ja viskoo kaikki tarttumaetäisyydelle sattuvat lelut pitkin olohuonetta – ja suuttuu siitäkin vielä.

Olenkin miettinyt, kuinka idioottina Mara minua pitää, kun ihastelen ääneen näitä samoja puoli vuotta olleita leluja joka päivä. Yleensä katsoo minua kuin vähä-älyistä ja siirtyy jälleen kerran tutkimaan leikkimaton parasta antia, nimittäin sen pesulappua. Painiskelen taas viime aikoina päätäni vaivanneen dilemman parissa: mitä muuta voi vauvan kanssa tehdä, paitsi köllötellä leikkimatolla?

Koen huonoa omaatuntoa, kun en keksi mitään muutakaan, ja vauvan kanssa leikkiminenkin tuntuu verrattain kömpelöltä – toisaalta en edes tiedä kaipaako hän minua sössöttämään viereensä vai olenko ainoastaan häiriötekijä projektissa nimeltä pesulapun tarkastelu. Olen melko huono spontaanisti loruttelemaan tai lauleskelemaan, saati muodostamaan niistä lapselle mitään muuta leikkiä kuin kiusallista sooloperformanssia, joten jonkinlaista etäohjattua toimintaa olen kovasti kaipaillut. Ystäväni vinkkasikin kaupungin järjestämästä etämuskarista (Lastenkulttuurikeskus Rullan fb-sivuilta löytyy lisätietoa), joten se nyt ainakin otetaan kokeiluun. Tiedostan toki, että voin viskata tällä ongelmalla vesilintua siinä kohtaa, kun Mara lähtee liikkeelle, mutta siihen asti täytynee vain toivoa sormet ristissä, että poika tunnustaa minut äidikseen tästä tylsästä vauva-ajastaan huolimatta vielä jatkossakin.

16.00 hetken peuhaamisen jälkeen onkin taas päiväuniaika. Väsymyskiukkua torjuakseni olen oppinut melko herkällä silmällä ennakoimaan tätä kapeaakin kapeampaa aikaikkunaa, jonka sisällä päiväunille nukahtaminen sujuu sopusoinnussa. Tänään sujuu tämäkin nukahtaminen kuin unelma, ja minä jatkan unien ajan virkkausprojektini parissa ja ihan vain köllöttelen autuaana sohvalla.

17.00 päiväunet numero 2 ovat taputellut ja unien jäljiltä punaposkinen vauva on iloinen kuin mikä. Mies lähtee tarkan ostoslistan kanssa hoitamaan viikoittaisen kauppareissumme ja Mara syö päivällisen. Syöttötuoliin siirryimme muutama viikko sitten, ja se on kyllä tehnyt vienyt nämä ruokailuhetket aivan uusiin ulottuvuuksiin. Siinä missä aikaisemmin istuin lattialla selkä quasimodo-kyttyrällä venkoilevaa poikaa pidellen, on nykyisin aivan ihanaa syöttää tuolissaan viihtyvää suursyömäriä. Sosetta on joka paikassa, ja joka ikinen kerta (viidesti päivässä) mietin koska saisin aikaiseksi viedä tämän pöydän alla olevan ikivanhan persialaismaton turvaan.

Päivällisen jälkeen kerään hieman lisää äitipisteitä ja annan Maralle mustikoilla täytetyn makututin makusteltavaksi. Sotkuista hommaa, mutta poika viihtyy – huh, ainakaan hetkeen sillä ei ole tylsää.

18.00 päivän paras hetki, nimittäin kylpyhetki. Mara hihkaisee innosta jo siinä kohtaa, kun näkee että suunta on kohti kylpyhuonetta. Aimo tovin hän läpsyttelee ammeessaan iloisena vettä ympäriinsä, ja nakertelisi tyytyväisenä kumiankkaansa varmaan tuntitolkulla. Itsekin ehdin tässä kohdin käydä suihkussa silmät toki kaiken aikaa poikaan naulittuna.

Pesujen jälkeen syödään vielä iltapuuro suurella riemulla. Järkevämpää olisi tehdä kaiketi tämäkin sotkuinen toimitus jo ennen kylpyä, mutta nyt syödään vaippasillaan puhdistusteknisistä syistä. Puuron jälkeen halitaan hetki sohvalla ja sitten sujahdetaan yöhaalariin ja siirrytään petiin.

Iltapuurot ja -pesut aloitetaan yleensä melko tarkasti siinä kuuden maissa ja seitsemän pintaan alkaa olla viimeinen hetki siirtyä sänkyyn hyvän sään aikana. Itsekin huokaisen yleensä helpotuksesta siinä kohtaa, kun Mara herää viimeisiltä päiväuniltaan, koska siitä eteenpäin päivän kulku on selvä kuin pläkki ja tuntuu, että me molemmat nautimme pilkun tarkoista iltarutiineista. Ei sillä, että päivän aikaisempiin hetkiin nyt mitään suuria yllätysmomentteja sisältyisi, mutta kuten sanottua, jossain määrin ahdistun siitä, etten mielestäni osaa viihdyttää lastani tarpeeksi hyvin.

Tuntuu, että päivät toistavat samaa kaavaa unet-ruoka-leikkimatto niin kauan kunnes on nukkumaanmenon aika. Uskoisin, että tämä tasaisen tylsä arki on vauvalle kuitenkin riittävän virikkeellistä, mutta viime aikoina olen tosiaan pohtinut, pitäisikö päiviin yrittää sisällyttää jonkinlaista rutiininomaista laulu-/loruhetkeä tai jotakin muuta aktiviteettia ylipäätään kuin se ainainen leikkimatolla oleminen. Päiväunille nukahtamiset ovat myös aina suuria kysymysmerkkejä, joten illan kynnyksellä suuri epävarmuus hellittää tästäkin syystä aina pikkuisen.

Luen kappaleen Vaahteramäen Eemeliä yöradiomaisella äänellä, ja pikku hiljaa joka suuntaan pyörivät raajat alkavat rauhoittua kohti nukahtamista. Unikoulua tässä on hiukan harkittu, mutta kuten todettua, olen mennyt totuttamaan raukkaparan sylinukutuksiin. Ensimmäisenä askeleena pyrimme nyt nukuttamaan vauvan suoraan sänkyynsä, koska eihän tässä nyt mikään kiire ole ja sydämeni itkee jo nyt verta, kun huomaan kuinka poika kaipaisi syliin nukahtamaan.

Mara on juuri nukahtamassa, kun mieheni tulee kaupasta ja pienen pieni rasahdus saa aikaan sen, että minua tuijotetaan jälleen lautasen kokoisilla silmillä pinnasängystä. Voi saakeli. Olen tässä kohtaa kykkinyt pinnasängyn vierellä jo kolmisen varttia ja päätämme vaihtaa vuoroja. Jollain ihmeen vauvakuiskaajan taidoilla mieheni taikoo pojan jälleen hetkessä uneen.

20.00 Vauva nukkuu, rauha on laskeutunut valtakuntaan ja on aika tämäniltaisen gourmetpäivällisen: eineslihapullia ja ”salaatti”. Aina ei jaksa laittaa ruokaa ja silloin mennään ihan hyvällä omalla tunnolla sieltä aidan matalemmasta päädystä.

Selailen tovin nettikauppoja syystä, että jotakin ulkoiluvaatetta on aivan pakko ostaa ostoslakostani huolimatta. Nykyisin tulee ulkoiltua sen verran paljon, että jonkinlaiset hyvälaatuiset vermeet olisi hyvä olla, sillä nykyisellään en omista kunnollista välikausitakkia esimerkiksi lainkaan. Parit pakolliset ostokset siis ostoskoriin ja samalla somefeedien tarkistus. Sitten hiukan neulomista toisella silmällä dokkaria katsellen, pari jaksoa Master Chefiä sängyssä, vauvan yösyöttö puoli yhden maissa ja unille itsekin.

Tällaista siis täällä. Kertokaa nyt ihmeessä, etten ole ainoa äiti, joka tuskastelee tämän uni-ruoka-leikkimattorallin kanssa. Kaikki hyvät ehdotukset vauvan viihdyttämiseksi otetaan myös vastaan nöyrästi kumartaen!

Tekemistä karanteeniin

No joo, ei tässä nyt varsinaisessa karanteenissa olla, mutta hyvin senkaltaisissa oloissa kylläkin. Jos aikaisemmin elämä vauvan kanssa oli varsin kotivetoista, niin nythän se ei juuri muuta ole. Töissä ollessani sisäinen introverttini olisi kenties nauttinut ajatuksesta, että nyt saisi viitata hyvällä omallatunnolla kaikelle sosiaaliselle kanssakäymiselle työpäivien ulkopuolella. Äitiysloman aikana olen kuitenkin oppinut arvostamaan jokaikistä sosiaalista dialogia aina kaupan kassan kanssa jutustelusta lähtien, joten seinät tuntuvat todellakin hetkittäin olevan kallellaan suuntaani kuin neljä Pisan tornia.

Onneksi kevät on toistaiseksi hellinyt meitä upeilla keleillä ja ulkona olemmekin uskaltaneet treffata niin ystäviä kuin vauvan isovanhempiakin, turvavälistä tietenkin huolta pitäen. Kaikkein eniten tässä kuitenkin harmittelen sitä, ettemme ole päässeet vierailemaan oman mummuni, vauvan isoisomummun, luona palvelutalossa, ja kuka ties milloin seuraavan kerran pääsemme. Onneksi aina voi soittaa. Olenkin joutunut näin Nokia 5110-sukupolven lapsena opettelemaan puhelimessa puhumisen jalon taidon aivan uudelleen. En nimittäin ole voinut aiemmin sietää sitä. Joko asiat hoidetaan sähköisesti viestimällä, tai sitten naamatusten – tämä on ollut kommunikaationi alfa ja omega niin kauan kuin muistan. No, tämäkin asia on sentään harjoittelemalla poisopittavissa.

Yritän kuitenkin ajatella, että tässä nyt vain on mentävä päivä kerrallaan ja sopeuduttava tilanteeseen, otettava kaikki ilo irti siitä mitä on käsillä. Koska olen minä, puhelimestani löytyy tietenkin lista näiden karanteeniolosuhteidenkin varalle (en minä sentään mikään doomsday prepperi ole, vaan lista on tehty vasta tarpeen niin vaatiessa)

Leipominen. Tämän lienee hoksannut suurinpiirtein koko väestömme, koska jatkuvasti sekä lähi-Prismamme että Citymarkettimme jauho- ja kuivahiivahyllyt ovat ammottaneet tyhjyyttään. Siis olleet oikeasti täysin tyhjät. Jos kuitenkin jostain mustasta pörssistä sattuu jauhoja löytymään, niin nyt olisi aikaa toteuttaa ne kaikki ajatuksen tasolla kehitellyt leivontasuunnitelmat. Oman lapseni tulkinta paakarinhommista on tosin toistaiseksi vain nuolijan jynssäämistä kutiseviin ikeniinsä, mutta rohkenen kuvitella, että isompien lasten kanssa leivonta voisi olla mukavaa yhteistä ajanvietettä.

Tykkään enemmän itse leipomisesta kuin varsinaisesti tuotoksieni syömisestä. Sovinkin palvelutalossa asuvan mummuni kanssa, että alan kiikuttamaan heidän alaovelleen viikottain jonkinlaista nisua. Soittelemme melkein päivittäin, mutta kiva muistaa jotenkin muutenkin, nyt kun emme voi nähdä. Pian 92-vuotta täyttävän mummuni pitkän iän salaisuus lienee se, että hän on nauttinut lähes päivittäin sopivan annoksen pullaa – taidankin ottaa tämän myös itse käyttöön.

Lihapiirakkaa, karjalanpiirakkaa, pullaa ja munavoita.

Kirjoita kortteja. Askartelutarvikkeitahan voi tilata netistä ja postikin on jälleen voimissaan, joten mikäpä sen mukavampaa kuin tekaista muutamat vanhat kunnon postikortit. Joulukortitkin voi tehdä jo nyt ennakkoon, eipähän tarvitse hiki päässä uhmata jälleen kerran viime tingassa sitä päivämäärää, jolloin posti kuljettaa vielä varmuudella joulutervehdykset perille. Ja ainahan voi tehdä vappukortit, juhannuskortit, heinäkuun kortit jne.

Pääsiäiskortteja – vauvan jalka, mangososetta ja pahvia. Idea kopsattu facebook-ryhmästä 🙂

Perusteellinen siivous. Nyt jos koskaan sille on aikaa. Kaappien ja kaikenlaisten roinalaatikoiden läpikäyminen on melko puisevaa hommaa, joten suosittelen näin kotimaisuuden tukemisen hengessä ostamaan vaikkapa pari pienpanimo-olutta luovuutta ruokkimaan. On tietenkin suotavaa käydä huoneet sitten eri päivinä lävitse, ettei päädy luovuudenpuuskissaan ihmettelemään ympärimyllätyn huoneen keskelle, koska järjestystä oli vaihdettava juuri sillä siunaaman sekunnilla.

Jos joku laatikko saa meikäläisen karvat pystyyn niin se on tämä.

Muista myös ne kaikkein veemäisimmät toimitukset, kuten saunan pesu, liesituulettimen ritilän puhdistaminen, kaakelisaumojen jynssääminen. Kaikelle tälle on nyt aikaa.

Ulkotreenaaminen on vielä sallittua. Hihkuimme mieheni kanssa onnesta soikeina, kun bongasimme ulkokuntosalin kotimme läheltä – todetaksemme hetken kuluttua, että kyseessä olikin aidattu sähköasema. Heti silmälasien päivityksen jälkeen suunnitelmissamme onkin kokeilla jonkinlaista ulkotreeniä vaunulenkkien ohessa.

Ne puhelinkeskustelut. Oikeasti, puolentoista tunnin lenkki kuluu kuin siivillä hyvän ystävän kanssa rupatellessa. Kaikenlaiset etävideopalvelut kasvattavat myös suosiotaan ja onnistuupa videopuhelu myös tavan whatsappinkin kautta.

Kirjoita. Itse toki kirjoitan tätä blogia, mutta rakastan myös muunlaista kirjoittelua. Sain tuossa idean, että kirjoittaisin lapselleni joka vuosi kirjeen, nyt ensimmäisenä vuotena myös puolen vuoden kohdalla. Tässä ensimmäisessä kirjeessä käyn tuoreeltaan läpi meidän arkeamme ja lapsen touhuja, sekä kuvaan ympäröivän maailman tilannetta nyt poikkeuksellisten olosuhteiden aikana. Olisi ihanaa antaa nämä kirjeet lapselle joskus lahjaksi, vaikkapa 18-vuotissyntymäpäivänä (juuri täysi-ikäistynyt poika osaa varmasti näitä arvostaa – taidanpa teettää muutaman varmuuskopion varuilta). Kirjeiden yhteyteen olisi ihanaa kerätä teetettyjä valokuvia kultakin vuodelta, tai miksei kuvakirjoinakin.

Tee reseptivihko. Nykyään kaikki reseptit ovat netissä saatavilla, mutta auta armias, kun lähdet googlettelemaan jälleen kerran sitä täydellistä pizzapohja- tai pullareseptiä niiden tuhansien reseptien joukosta. Olenkin jo aikaisemmin ottanut tavakseni kirjoittaa luottoreseptit vanhanaikaisesti kynällä vihkoon, mutta ajattelin koota näistä myös tietokoneella kyhätyn version. Jälleen kerran ajatukseni siintävät jo kaukana tulevaisuudessa, kun haaveilen antavani luottoresepteilläni täytetyn kirjasen lapselleni kotoalähtijäisiksi sitten aikanaan.

Teetä valokuvia tai vähintään järjestele ja talleta valokuvat ulkoiselle kovalevylle. Itse olen sitä ikäluokkaa, joka otti valokuvia kertakäyttökameralla ja sitten jännitti mitä kuvarullasta putkahtaisi ulos. Digikameroiden tuomat mullistukset olivat jo aivan pöyristyttäviä, kun kuvan saattoi pieleen mennessään vain poistaa ja ottaa uudelleen. Kenties tästä syystä rakastan edelleen paperivalokuvien selailua, ja haluaisinkin säilyttää valokuva-albumien perinnön tässä alati digitalisoituvassa maailmassa.

Nautiskele tv-viihteestä. Etenkin YLE on mielestäni viime vuosina kasvattanut tarjontaansa huikean paljon parempaan suuntaan. Laadukkaiden dokkareiden lisäksi suosikkejani ovat etenkin M/S Romantic, Luottomies, Modernit miehet (etenkin Eero Milonoff – parasta ikinä!), Sorjonen ja paljon muita. Suomalaisia alkuperäissarjoja putkahtelee nyt lisäksi maksullisista suoratoistopalveluista enemmänkin, mahtavaa, että tarjonta laajenee nordic noirinkin ulkopuolelle.

Vauvalle virkattu mustekala nyplättäväksi ja ikeniin jynssättäväksi

Opettele virkkaamaan. Yritin aikanaan alkaa kutoa villasukkaa, ja aikani sohlattuani neljän sukkapuikon kera päätin luopua siitä hommasta. Virkkaaminen sen sijaan on helppoa, netti pursuilee ohjeita virkattujen mattojen ja sisustuskorien tekoon, trikoolangasta isolla koukulla askarreltuna nämä valmistuvat muutamassa päivässä, jolloin projektiin ei ehdi kyllästyä. Miehenikin tulee jatkossa yllättymään, kuinka erilaisiin käyttötarkoituksiin nuo kyhäämäni korit taipuvatkaan.

Järjestele puhelin uuteen uskoon. Järjestyksen ihmisenä en voi sietää sitä, että puhelimessa sovellukset ovat hujan hajan ja muistin rajat paukkuvat kaiken maailman turhanpäiväisten kuvankaappausten myötä. Napsin screenshotteja jatkuvasti meemeistä, inspiroivista kuvista, resepteistä, ostoslistalle menevistä asioista jne. Nämä kaikki on nyt eräiden vauvan päiväunien aikana tullut järjesteltyä omiin albumeihinsa ja toki vauvan kuvillekin on oma kansionsa – voin sitten selailla niitä, kun ikävä iskee iltaunien aikana. Sovellukset ovat järjesteltynä käyttötarkoituksensa ja -määränsä mukaisesti ja viimeisimpänä tietenkin myös puhelimen teema on vaihdettu uuteen. Visuaalinen puoleni saa kylmiä väreitä puhelinten oletustaustakuvista, joten saatan käyttää tovinkin löytääkseni silmääni miellyttävän teeman.

Opettele muokkaamaan kuvia. Puhelinten kamerat ovat nykyään huippulaatuisia. Rakastan valokuvaamista ja olen aikoinaan haaveillut kunnon järjestelmäkamerasta. Nykyisen Huawei30:ni kuvanlaatu ja ominaisuudet ovat kuitenkin niin huippuluokkaa, että taidan jatkossakin tyytyä räpsimään kuvia ainoastaan sillä. Hyväkin kuva pääsee oikeuksiinsa pienen muokkaamisen kautta, ja olenkin siirtynyt jo kauan sitten pelkän instagramin gingham-filtterin säännöllisestä käytöstä Adobe Lightroomiin. Muokkaaminen on super helppoa ja eron kyllä huomaa heti muokatun ja alkuperäisen kuvan välillä, aina ei tarvitse kuin säätää hieman valotuksia ja sävyjä, kun taas joskus on mukava kikkailla oikein kunnolla. Koukuttavaa puuhaa kaikkinensa. Applikaatiossa on useampia ilmaisia tutoriaaleja, joista ainakin itse olen oppinut paljon, vaikkakin usein muokkaaminen tapahtuu vain luovasti soveltaen siten mikä omaa silmää miellyttää eniten.

Tuunausprojektit. Ensimmäisenä uuden ilmeen sai vauvan alunperin tummanruskea syöttötuoli, kun maalasin sen valkoiseksi. Seuraavaksi työn alle pääsi mieheni isoisän työpaikaltaan saama vaaleanruskea hylly, joka kaikessa ihanuudessaan ei vain sen värisenä oikein istunut kotiimme. Luvan saatuani hioin ja maalasin senkin valkoiseksi, jotta tuo kaunis esine saataisiin uudelleen käyttöön. Tämän jälkeen vuorossa ovat ovenkarmit. Tässä kun nyt on ollut aikaa syynätä kotia hieman tarkemmallakin silmällä, niin kaikenlaista pientä laitettavaa alkaa toden totta löytyä. Saa nähdä näyttävätkö seinät sitten aivan rupisilta uudenuutukaisten karmien taustalla – tätä menoa ei aivan pian nimittäin suti pysähdy.

Lisää ideoita saa ehdottaa! Toivottavasti näistä löytyi jotakin vinkkiä, mikäli tekemisenpuute uhkaa. 🙂

Hankinnat vauvalle – pitkä oppimäärä

Hoitopöytä on purettu tässä kohdin hyllyksi. Tähän Ikean pöytään ihastuin ystäväni luona ja lopulta metsästimme sitä tori.fi:stä sen myynnin jo loputtua aikaa sitten.

Otimme vauvahankinnat pääosin varsin lunkisti ja ainoat hankintamme pitkälle kolmanteen kolmannekseen olivat rakenneultran jälkeen ostetut body ja sukat. Sitten se iski – todellisuus siitä, että vauvalle varmaan oikeasti pitäisi hankkia jotain, ellemme pukisi sitä juuttisäkkiin ja heijaisi unille vanhassa sahtikuurnassa. Eikun jälleen silmälasit nenälle ja opiskelemaan vauva-asioita facebookin vauvaryhmiin. Tuttu tunne valtasi sisimpäni, kun käsittämättömät termit alkoivat vilahdella silmissäni yrittäessäni saada tolkkua näistä tuhat ja yksi mielipidettä sisältävistä listoista. Jumppikset, Baby-Vacit, kietaisubodyt ja unipesät – apua. Yksi asia sentään toistui listalla kuin listalla: harsoja, harsoja, kymmenittäin harsoja. Minä kaipaan uusien asioiden edessä mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa ja numeroita, ja näiden epämääräisten luetteloiden keskellä tunsin olevani luennolla, jossa jokainen uusi lause kumoaa edellisen.

Yksi taloudellisesti suurimpia hankintoja vauvaa ajatellen lienee vaunut. Jos vauvaan valmistautuminen katsotaan kokonaiseksi tieteenalaksi, niin vaunut ominaisuuksineen voitaisiin hyvin hyväksyä pitkänä sivuaineena. Vaunujen ja turvakaukalon hankinta tuottivat suurenmoista ahdistusta – niitä oli niin paljon ja lastentarvikeliikkeiden ”no JOS haluat panostaa lapsesi turvallisuuteen, niin..”– tyyppiset lausahdukset niiden kaikkein kalleimpien avaruussukkulakaukaloiden kohdalla ei ainakaan helpottanut asiaa. Ei sillä, etteikö turvallisuus olisi tietenkin prioriteetti numero yksi, mutta kun sitä muutakin hankittavaa olisi. Piti miettiä mitkä ominaisuudet olisivat niitä meille tärkeitä – no en minä tiedä, kun en edes tiedä niitä ominaisuuksia! Lähipiirin vauvallisia haastattelemalla pääsimme onneksi eteenpäin ja pikkuhiljaa vaunuasiakin alkoi hahmottua.

Sitten kun sivuaine oli taputeltu, päätin lähteä tutkiskelemaan yksittäisiä luentokokonaisuuksia, kuten vauvan nukkumisolosuhteita (asia jota en osannut edes miettiä, kunnes törmäsin jälleen kilometrin mittaiseen keskusteluun aiheesta). Sänky patjoineen, lakanoineen ja peittoineen ei ilmeisesti ollutkaan tarpeeksi, vaan pitäisi olla myös kosteussuoja, reunapehmusteet ja tiessunmitä. Olin melkein jo klikkaillut kaiken ostoskoriini, kunnes sainkin tietää, että melkein kaikkiin näihin vauva voi potentiaalisesti tukehtua. Ei kun ostoskori tyhjäksi ja uutta tutkimusta kehiin.

Sänkykatselmuksen jälkeen piti pohtia vaateasiaa. Kokotaulukot ahdistivat, minkä verran pitäisi ostaa mitäkin? Pitikö olla niitä jumppiksia ja mitä ne ovat? Missä vaatteissa vauva kotiutuisi, pitikö vastasyntyneelle olla välikausivaatteet ja oliko unipussilla ja lämpöpussilla jotain eroa? Ja tietenkin kiireen vilkkaa pitäisi hankkia se kylpyamme – ja keltainen kumiankka. Entäs kylvyssä, käyttävätkö vauvat kylpyvaahtoa? Pitääkö niitä rasvata ja jos, niin millä?

Nyt kun vauva on pian 7kk, koen että nyt on minun aikani laittaa oma lusikkani tähän mielipiteiden soppaan. Mitä vauva tarvitsee ensimmäisten elinkuukausiensa aikana – minun mielestäni?

  • No ne vaunut. Vaunumaailma on tosiaan ihan omaa luokkaansa, on kaukalot ja telakat ja isofixit, on adapterit ja kääntyvät renkaat, lukitusmahdollisuudella tai ilman. Ne omat tarpeet vaunujen suhteen ovat tosiaan lähtökohtana: liikutteko kaupungissa ja autolla vai aarniometsässä samoillen? Tuleeko vaunujen mahtua pieneen tilaan? Jos asutte kerrostalossa niin mahtuvatko unelmienne vaunut hissiin? Me liikumme paljon autolla ja vaunuttelemme pääasiassa kaupunkiolosuhteissa, kauppakeskuksissa (silloin siis kun niihin sai vielä mennä) ja asfalttiteillä. Katsoimme (sitten lopulta) tärkeiksi ominaisuuksiksi helposti kasaanmenevät rattaat, joihin turvakaukalon saisi napsautettua suoraan kiinni ilman adaptereita ja helposti kääntyvät renkaat. Päädyimme lopulta Britaxin rattaisiin Babysafe 2 i-size-kaukalolla, koska samassa paketissa tuli kaikki: yhdistelmävaunut, kaukalo ja telakka (=se mihin kaukalo kiinnitetään autossa). Uudemmissa autoissa isofix-valmius (=mihin puolestaan telakka kiinnitetään autossa), mutta vanhempien autojen kohdalla tämäkin kannattaa erikseen tarkistaa. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä valintaamme ja vaunut ovat palvelleet meitä juurikin niissä ominaisuuksissa, mitä sormi suussa epäilimme kaipaavamme. Turvakaukalon suhteen näin jälkeenpäin valitsisin ehkä kuitenkin sellaisen mallin, jonka saa enemmän makuuasentoon. Vauvaa ei suositella pidettäväksi kaukalossa paria tuntia pidempään kerrallaan, koska pystyasento saattaa painaa hengitysteitä kasaan altistaen vauvan hapenpuutteelle. Mukavia kauppakeskusvisiittejä tahdittikin vauvan hengitysliikkeiden silmitön tarkkailu.

  • Sänky. Alunperin suunnittelin nukuttavani vauvan äitiyspakkauslaatikossa, kuten moni tekee (toki se sahtikuurnakin olisi ollut). Pesänrakennusvietin sekoitettua pääni päädyin kuitenkin etsimään ensisänkyä ja saimmekin hankittua sellaisen tori.fi:stä muutamalla kympillä. Olihan se ihana laittaa oikea sänky vauvaa varten valmiiksi mobileineen kaikkineen. Tosin nyt valitsisin ensisängyn sivuvaunulla, koska kahdeksan kertaa yössä on aika hemmetin raskasta nousta kurottelemaan vauvaa laitojen yli. Tämän lisäksi sängyssä oli ohuet reunasuojat, hengittävästä materiaalista tehty kosteussuoja, vauvapeitto ja lakana. Tyynyä vauva ei tarvitse – opin tämänkin vasta tutkimusta tehdessäni. Muhkeat reunapehmusteet, niin ihanilta kuin ne näyttävätkin, ovat turvallisuusriski vauvan potentiaalisesti kääntyessä kasvot niihin päin. Sama pätee unipesiin, joskin jatkuvasti valvovan silmän alla sellainen toki lienee turvallinen. (https://tukes.fi/turvallinen-uni). Kaiken kaikkiaan, jaloilla seisova oikea sänky on mielestäni mukavampi vaihtoehto laatikolle, vaikka sen voisi pinnasänkyynkin laittaa hyvin. Ensisänkyjä on itseasiassa vuokrattavissakin, mikäli sellaiseen ei halua rahojaan suuremmalti sijoittaa (vaavi.fi vuokraamat ensisängyn kulkevat vieläpä pyörillä, olisinpa tiennyt tästä vaihtoehdosta aiemmin).
Pinnasänky on edelleen meidän makuuhuoneessamme.
  • Soiva mobile oli alun alkaen lähinnä pakko saada kun se näyttää niin kivalta-tyyppinen hankinta, mutta osoittautuikin varsinaiseksi aamujen pelastajaksi siinä kohtaa, kun vauva alkoi jo hieman seurata ympäristöään. Laittamalla sen päälle sain aamuisin aikaa hampaiden pesuun, vessassa käyntiin ja tuplaespresson ryystämiseen.

  • Sitteri. Vauva viihtyi vähän vaihtelevasti sitterissä, sen kanssa oli kuitenkin helppo siirrellä vauvaa sinne missä itsekin kulloinkin oli ja parhaiten vauva viihtyi katsellen minun touhujani. Pyykit sai ripustettua ja ruuan laitettua, kunhan muisti raportoida tekemisensä viimeisen päälle. Tärinäominaisuus tuntui ainakin ajoittain rauhoittavan ja hermoja kiristävä pimpelipom-musiikki samoin – ainakin siis vauvaa.

  • Ne harsot. Meidän vauvamme ei juurikaan pulautellut, joten harsojen käyttö jäi melko vähäiseksi. Olivat ne sitten kyllä hyödyllisiä kaikenlaiseen pyyhintään ja kuivaamiseen, mutta 15 harsoa meidän kohdallamme oli liikaa. Tämä nyt on todella yksilöllistä, joten kyllä sitä nyt ainakin muutama harso (te numeroita kaipaavat: kymmenen on hyvä) kannattaa varata. Käteviä ovat myös turvakaukalon suojina ihmisten keskuudessa liikkuessa ja kutisevien ikenien jynssäämiseen sitten kun sen aika on.

  • Bodyt. Ja nimenomaan ne kietaisubodyt. Siinä kohtaa kun kokemusta vauvojen käsittelystä ei ollut lainkaan, ei tehnyt mieli alkaa tunkea tuota heiveröistä päätä pienestä kaula-aukosta läpi, entä jos sohaisen sen aivoja aukileen läpi? Kietaisubodyn pukeminen ensimmäistä kertaa oli kuin mensan testi, mutta sitten kun sen oppi niin mikään ei helpota pukemista niin paljoa. Bodyja meillä oli varmaankin noin kymmenen ja pärjäsimme tällä varsin hyvin vähäpukluisen vauvamme kanssa. Ne todella kasvavat nopeasti, joten ehkä näihin ensimmäisiin vaatteisiin ei kannata upottaa koko omaisuutta, me saimme onneksemme lähes kaiken hyväkuntoisina ja käytettyinä. Vauvan syntymäkoko tietenkin määrittelee bodyjen koot, mutta 50-kokoisilla pääsee todennäköisesti alkuun. Jos vauva syntyykin kovin pienenä, ehtii 46-koon vaatetta hakea vaikkapa sitten se kotona odotteleva puoliso (tällä hetkellä ilmeisesti näin on). Muita kokoja ehtii hamstrata myöhemminkin, vaikka vauva verrattain nopeasti kasvaakin, niin ei se nyt sentään yössä venähdä.
  • Muut vaatteet. Bodyjen lisäksi meillä oli muutamat (=noin viidet) housut ja tietenkin sukkia (10 paria riittänee alkuun). Jos aikuisten sukat häviävät pesukoneen syövereihin niin vauvojen sukat sinne mustaan aukkoon vasta häviävätkin. Unihaalareita meillä oli myös muutamat, ja jos kietaisumalli on bodyissa se juttu, niin näissä ehdottomasti kaksisuuntainen vetoketju (KappAhlilta näitä ainakin löytyy). Yön pimeinä tunteina mikään ei ole niin veemäistä kuin napittaa miljoonia neppareita kiinni vauvan rääkyessä punaisena. Paidat ovat tämän ikäisellä melko turhia selän alle rullaantuessaan. Sisätumppuja kannattaa hankkia myös muutamat (vaikkapa 3-5 paria), jottei vauva pääse raapimaan itseään.

  • Turvakaukaloon laitettava lämpöpussi. Koskee nyt lähinnä talviaikaa. Aivan huippu keksintö, kaukalon valjaat tulevat siis pussin rei’istä ja vauvan voi sujauttaa pussiin oikeastaan sisävaatteissa välttyen ylimääräiseltä pukemishärdelliltä. Koko talvena meillä ei ollut minkäänlaista toppahaalaria käytössä tästä syystä. Vaunulenkeilläkin lämpöpussi oli käytössä, silloin puimme yleensä yhden lisäkerroksen vaatetta, mutta lämpimänä pysyi. Meidän pussimme oli Emma-merkkinen ja sopi ainakin tuohon meidän kaukaloomme, eikä ollut hinnaltaankaan mitenkään kallis, muutaman kympin. Näistäkin on olemassa kaikenlaisia hienoja Siperian olosuhteisiin sopivia karvavuorattuja versioita, mutta pärjäsimme tällä varsin hyvin. Turvakaukalossa tämä on turvallisempi vaihtoehto sille, että laittaisi vauvan paksussa toppahaalarissa kaukaloon, jolloin vyöt eivät suojaa tarpeeksi napakasti.

  • Ulkovaatteet. Kiitos lämpöpussin, emme juurikaan tarvinneet muita ulkovaatteita koko talvena. Äitiyspakkauksen toppahaalaria olisi toki voinut käyttää vaunulenkeillä, mutta se on edelleen auttamatta liian iso (olisi muuten kova juttu, jos äityspakkauksesta olisi olemassa kaksi versiota kesä- ja talvivauvoille noin karkeasti). Kovemmilla pakkasilla meillä oli käytössä lämpöpussin alla uudenveroisena saatu Polarn o Pyretin Windfleece-haalari, joka on ollut kyllä ehdottoman hyvä. Mitoitus näissä on melko iso ja nyt 68cm vauva mahtuu tuohon 62-kokoiseen haalariin vielä täysin ongelmitta. Talvella käytössä oli lisäksi villapipo, villasukat, villatumput ja kaulahuivi.
  • Viltti. Lämmin viltti taipuu moneen. Tarvittaessa makoilualustaksi kyläillessä, kevyeksi peitoksi nukkuessa ja lisälämmikkeeksi vaunuihin.

  • Swaddle Up- unipussi. Tätä hehkuttivat kaikki, ja onneksi otin neuvosta vaarin. Ostimme tämän jo laitokselle ja vauva nukkui siinä joka yö noin kolmikuiseksi asti. Unipussissa siis kädet ovat pussin sisässä estäen ylenmääräistä huitomista, mutta vauva saa kuitenkin kädet nostettua pään viereen normaaliin nukkuma-asentoon. Meidän tuulimyllymme ehdoton pelastus. Edelleen joka suuntaan vispaavien käsien kanssa nukkumaan mennessä taistellessa harmittelen, ettei näitä saa käyttää enää vauvan opittua kääntymään.

  • Whisbear. Alkuun nukkumaanmeno oli yhtä huutokonserttia, kunnes törmäsin suositukseen kokeilla valkoista kohinaa vauvan rauhoittamiseksi. Kokeilimme alkuun Spotifysta (löytyy hakusanalla white noise / pink noise baby) tätä ja vauva rauhoittui silminnähden nukahtaen melkein heti. Valkoinen kohina jäljittelee siis kohdun äänimaailmaa ja rauhoittaa vauvaa nukahtamaan. Whisbearin kohina lakkaa noin 40 minuutin kohdalla ja sensori tunnistaa vauvan itkun, jolloin kohina käynnistyy uudelleen. Tämän koin melko turhaksi sikäli, kun itkevä vauva tuli joka tapauksessa nostettua rinnalle tuossa kohtaa.

  • Imetystyyny. Kroonisista niska-hartiaseudun vaivoista kärsivänä en voi tarpeeksi ylistää keksintöä nimeltä imetystyyny. Vauva lepää tyynyn päällä lähes itsestään ja toki siitä täytyy kiinni pitää, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, kun muutaman kerran jouduin imettämään aivan sanoinkuvaamattomassa vänkyräasennossa niskaparkaani suojatakseni.
  • Lelut. Pieni vauva nyt ei leluja tarvitse, mutta siinä kohtaa kun ympäristö alkaa hiukan kiinnostaa, viihtyi ainakin meidän vauvamme lelukaaren alla roikkuvia leluja katsellen. Sisustuksellisen painajaisen muodostavat värikkäät lelut ovat tietenkin parhaita. Tarttumisvaiheessa purulelut ovat ykkösiä, joskin suurehkosta leluarsenaalistamme huolimatta taikinanuolija taitaa olla tuon minimalismin ystävän paras kaveri. Kaikenlaiset rapisevat pehmokirjat ovat myös kivoja. Näitä tosin ehtii hankkia sitten myöhemminkin. Nyt melkein 7kk ikäistä vauvaa rauhoittaa nukkumaanmennessä myös unipupu.

  • Talkki ja sinkkivoide. Kaksi päivää kotiutumisen jälkeen olin aivan kauhuissani, kun löysin vauvan kaulapoimusta kirkuvanpunaisen hautuman ja soittelin potilashotellin kätilölle paniikissa ohjeita. Sinkkivoiteella tuo rauhoittui päivässä ja talkkia tulee ripoteltua edelleen herkästi hautuvalle vaippa-alueelle.

  • Baby-Vac-nenäimuri. Uskoin vertaisiani ja päädyin ostamaan tämän muiden vastaavien sijaan. En ollut uskoa silmiäni, kun luin ohjeet ja niissä kehoitettiin liittämään imuletku imuriin. Siis pölynimuriin. Paniikissa tein työtä käskettyä varmana että imaisisin vauvani nenän mennessään, mutta ykkösteho on tosiaankin kevyt ja pahimmatkin maitokokkareet lähtevät tällä kätevästi. Vauvallakaan ei juuri ilme enää värähdä lähestyessäni sen nokkaa imureineni. Maitopalluroiden ollessa tiukassa kannattaa suihkaista Physiomer Baby Mistiä alkuun.

Seuraavien hankintojen suhteen koen, että olisimme pärjänneet ilmankin:

  • Vaipparoskis. Haksahdimme tämän turhakkeen jostain syystä hankkimaan. Vaipparoskiksessa on siis muovipussikasetti ja roskiksen mekanismia pyöräyttämällä se kietaisee jokaisen vaipan oman pussinsa sisään ja lopuksi tämä vaippapussipötkö sitten kiikutetaan roskikseen. Ensinnäkin oli hieman iljettävää tunkea niitä kakkaisia vaippoja käsin sinne pieneen aukkoon ja toiseksi niiden kasettien ostaminen on melko kallista. Päädyimme sitten melko pian käyttämään tavan poljinroskista eikä täällä tiettävästi kakkalemuissa olla elelty (tätä sopisi toki kysyä ennemminkin vierailtamme).

  • Hoitopöytä. Hoitopöydän hankkiminen ja valmiiksi laittaminen on tietenkin omanlaisensa virstanpylväs vauvantuloon valmistautuessa, ja muutaman kuukauden ajan jaksoimmekin tunnollisesti kiikuttaa vaippaansa itkevän vauvan omaan huoneeseensa hoitopöydälle vaipanvaihtoon. Monta kertaa yössä toistettuna tämäkin alkaa tuntua lopulta melko puisevalta hommalta, ja olo olikin kuin Arkhimedeellä kylpyammeessa, kun tajusimme tuossa taannoin, että mehän voimme vaihtaa sen vaipan vaikka sängyssä. Tämä tokikaan ei ole kovin mielekästä silloin, jos poikavauva ruikkii pissat pitkin huonetta, mutta olemme päättäneet ottaa tietoisen riskin. Laittamalla uuden vaipan valmiiksi vanhan alle saa tätäkin riskiä hieman minimoitua. Tämän oivalluksen myötä pakkasinkin hoitopöydän pehmusteineen varastoon. Hoitoalustaa voi käyttää missä vain, esimerkiksi pesukoneen päällä ja erillisessä huoneessaan vesipisteen ulottumattomissa vaipanvaihtopiste oli jokseenkin hankala.

  • Itkuhälytin. Meille tämä oli turha, koska alakertamme on sen verran kompakti, että vauvan itkun kuulee kyllä ja ulkona vaunuissa vauva ei koskaan oppinut nukkumaan. Heräsi aina vaunujen pysähdyttyä, joten tähänkään tarkoitukseen se ei oikein passannut.

  • Kantoreppu. Tula FTG-reppu vaikuttaa edelleen ominaisuuksiltaan vallan hyvältä, mutta meillä käyttö jäi muutamaan kertaan. Vauva ähisi kuumissaan ja minulla valui hiki sekä ihan fyysisten olosuhteiden vuoksi että siksi, että jouduin tarkkailemaan jatkuvasti hengittääkö se. Nyt toki kun vauva on isompi, ajattelimme kokeilla tätä uudelleen. Miehestäni tuleekin kantoreppuiskä, halusi tai ei.
  • Hoitolaukku. Melko turhake mielestäni, siis nämä varsinaiset hoitolaukut. Parhaaksi olen kokenut Fjällrävenin Kånken-repun, jossa tavarat pysyvät järjestyksessä sen suoran muodon ansiosta. Hoitoreppu on meillä ylipäätään melko riisuttu: vaippoja, vaihtovaatteet, harso, kosteuspyyhkeet, tutti, pilttipurkki ja lusikka ja neuvolakorttikin siellä aina kulkee. Kovin suurta arsenaalia vauvan kanssa liikkuessani en ole kokenut tarvitsevani ja pahimmassa kiireessä olenkin napannut vain parit vaipat taskuuni ovesta ulos sännätessäni.

  • Seisova kylpyamme. Alkuun vauva tuntui inhoavan kylpemistä, joten päädyimme ottamaan sen mukaan suihkuun – siitä se nautti alusta asti ja koko toimituskin oli paljon nopeampi kuin kylvettäminen. Aivan pienen vauvan kanssa kylvetys on mielestäni epäergonomista oli ammeessa sitten jalat tai ei ja olemmekin palanneet kylpyhommiin nyt vasta, kun vauva siitä selvästi nauttii ja osoittaa jonkinlaista jäntevyyttä kylpytuessa ollessaan. Kaikkein mukavimmin tämäkin tapahtuu nykyisin kylpyhuoneen lattialla ammeen vieressä istuen (ja kastuen).

  • Imetystuoli. En tiedä miksi ajattelin, että vauvan nukkuessa meidän huoneessamme lähtisin imetyshommiin viereiseen huoneeseen (vauvan tulevaan omaan huoneeseen) keskellä yötä. Pesänrakennusviettiä (lue: maanista Ikea-shoppailua) on jälleen kerran kuitenkin syyttäminen, kun sellaisen kuitenkin hankimme. Tuoli itsessään oli äärimmäisen mukava (Ikea Strandmon), mutta ei sille vain ollut käyttöä. Ensimmäisinä öinä kirmaisin hormonihuuruissani sohvalle imettämään ja tv-sarjoja katselemaan. Hyvin pian aloin kuitenkin laiskistua ja jäin sänkyyn imettämään, edelleen kuitenkin täysin hereillä tv:tä katsellen. Muutaman viikon kuluttua tuijotinkin enää lamaantuneena seinää ja odotin ajan kulumista. Päivisinkin imetys tapahtui missä milloinkin, muttei koskaan tuossa tuolissa. Sentään jotain käyttöä tuolille saimme, kun hiljattain siirsimme sen olohuoneeseen ja siitä tuli ihan vain nojatuoli.

Loppuun vielä rautalangasta vääntäen, koska olisin itse mieluusti ottanut tällaisen listan vastaan. Jos nyt siis odottaisin uutta vaavia saapuvaksi (mitä toivottavasti en vielä tee), löytyisi valmiina seuraavat (vaatteet koossa 50-56):

  • 10 kpl kietaisubodyja
  • 5 pehmeät trikoohousut
  • 10 paria sukkia
  • 3-5 paria sisätumppuja
  • Pipo, villasukat, villatumput
  • 3 yöhaalaria
  • 10 harsoa
  • (Swaddle up-unipussi)
  • Lämpöpussi vaunuihin
  • Nukkumapaikka vauvalle (patja, hengittävä kosteussuoja jos lainkaan, vauvalakana, vauvapeitto)
  • Viltti/trikoopeitto
  • Vaippoja
  • Talkkia
  • Sinkkivoidetta
  • Hoitoalusta
  • Pyyhe vauvalle (äitiyspakkaus)
  • Baby-Vac
  • Physiomer Baby Mist
  • Varalle muutama purkki korviketta ja tuttipullo
  • Tutteja (suositellaan käytettäväksi parin viikon ikäisestä, jottei mahdollisen imetyksen suhteen imuote kärsi)

Näillä pärjää mielestäni jo pitkälle ja kaiken muun ehtii hankkia myöhemminkin.